MEDIALLE

Kauhu valtaa tanssilattian

Turkulainen tanssikurssittaja ripustaa kattoon kurpitsalamppuja

Aaveet, luurangot, lepakot, hämähäkit, vampyyrit ja noidat nostavat kannat kattoon ja pistävät jalalla koreasti Lietohallissa lauantaina 5.11. klo 21-01. 

Askeleita pääsee treenaamaan jo perjantaina ja harjoitukset jatkuvat sunnuntai-iltaan.

”Tanssikurssilla on kaikkiaan kolmisenkymmentä alkeis-, alkeisjatko- ja jatkotason tuntia”, kertoo tapahtuman järjestäjä, Suomen Media & Action Oy:n toimitusjohtaja Niina Huhtala.

Hänodottaa paikalle noin viittäsataa tanssin harrastajaa eri puolilta Suomea. Arvio perustuu kokemukseen, jota Huhtalalle on karttunut kymmenen vuoden ajan tanssikurssien organisoijana ja ideoijana.

Marraskuun ensimmäisenä viikoloppuna Liedossa tanssitaan rumbaa, buggia, chachata, fuskua, foksia, salsaa, tangoa, hidasta valssia ja jenkkaa. Mukaan voi tulla tunnin pikavisiitille, tanssia yhden päivän tai liidellä parketilla koko viikonlopun ajan.

”Tervetuloa, vaikka et olisi aiemmin ottanut ensimmäistäkään askelta! Alkeistunneilla perusteet selviävät varmasti. Alkeisjatkotasolla jonkin verran tanssineet saavat lisävarmuutta, ja jatkotason tunneilla tarjoamme konkareille uusia kuvioita, musiikin tulkintaa ja tanssitekniikkaa”, lupaa tanssinopettaja Kati Koivisto.

Koiviston lisäksi Halloween-kurssin opettajina toimivat Joonas Kainulainen, Hanna Ojanaho sekä Jari Aaltonen.


Halloween tanssii 4.-6.11.2011

Viikonloppukurssi ja kahdet iltatanssit Liedossa. Koko kurssi 95 €, yksi päivä 40 €, yksi tunti 15 €. Lisätiedot: www.tanssikurssit.fi.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Niina Huhtala, Suomen Media & Action Oy, 050 538 9097, niina.huhtala@tanssikurssit.fi

Tanssinopettaja Kati Koivisto, Tanssikoulu Happydance, 044 2919054, kati.koivisto@happydance.fi 

Suomen Media  & Action Oy

Kannustanut ja opettanut lavatanssikansaa vuodesta 2001. Tänä vuonna yli sata kurssipäivää ja 6 000 osallistujaa. Suurin tapahtuma on 8 päivän Valasrannan Tanssileiri, joka kesällä 2012 järjestetään jo yhdeksättä kertaa. Lisätietoja: www.tanssikurssit.fi

 

 

 

 

 

 

© 2011 Suomen Media & Action - yhteistyössä Mainostoimisto 2t