Medialle

8päivää tanssia kellon ympäri!


Valasrannan Tanssileiri sopii kaikille

Leirille tullaan oppimaan, tanssimaan, tapaamaan tuttuja, viihtymään, kuntoilemaan, viettämään kesälomaa... Ohjelmassa on tanssinopetusta ja iltatansseja jokaiselle päivälle ja tekemistä & kokemista löytyy koko ajan aamuyön tunteja lukuunottamatta.

Valasrannan tanssileiri sopii kaikille tanssimisesta kiinnostuneille: Alkeisryhmät sopivat aivan aloittelijoille, alkeisjatko hieman harrastaneille. Jatko ja edistyneet tarjoavat haastetta myös todellisille parkettien partaveitsille.

Leirillä kaikki tanssivat kaikkien kanssa! Omaa paria tai ennakkoilmoittautumista ei tarvita, mukaan voi todellakin tulla silloin kun itselle sopii. Vauhdikas parinvaihto takaa, että oppimisen lisäksi leiri on valtavan sosiaalinen, rento ja hauska tapahtuma. 

Tanssi on yksi suosituimmista aikuisten harrastuslajeista.
Valasrannan tanssileirille odotetaan useita tuhansia tanssijoita!

Tanssiharrastus voi Suomessa hyvin. Sen kertoo myös uusin kansallinen liikuntatutkimus, jonka mukaan tanssin aikuiset harrastajat ovat kasvaneet yli 30 % verrattaessa aiempiin vuosiin. Harrastuksen positiivinen vire näkyy myös Suomen suurimman ja monipuolisimman tanssileirin kävijämäärissä ja kurssitarjonnassa. Valasrannan tanssileirille odotetaan jopa 5000 kävijää reilun viikon aikana.

Vuodesta 2003 asti järjestetty Valasrannan tanssileiri kokoaa seuratanssista kiinnostuneet harrastajat yhteen Yläneelle heinäkuun lopulla. Jo perinteeksi muodostunut 8 päivän mittainen tanssileiri tarjoaa tanssin harrastajille ja harrastuksesta kiinnostuneille laadukasta opetusta päivittäin. Leirin iltatansseista vastaavat maan suosituimmat tanssiartistit ja -orkesterit, kuten Anneli Mattila & V.I.P, Sinitaivas ja Syke.

Tanssileirin opettajina kansalliset huippunimet

Valasrannan tanssileirin opetuksesta vastaa 20 henkinen opettajakaarti.Päävastuun opetuksesta kantaa suosittu oululainen seuratanssikoulu Tanssikoulu Jari Aaltonen. Mukana ovat mm. Tanssii Tähtien Kanssa ohjelmasta tuttu diplomitanssinopettaja (AMK) Kati Koivisto, Suomen menestynein latinalaistanssija Joonas Piippola, Tanssi jos osaat -ohjelman koreografi Timo Arstila sekä seuratanssin uranuurtajat Sari ja Jari Aaltonen. Heidän lisäkseen mukana on useita ammattitanssijoita ja menestyneitä tanssinopettajia. Mukana on myös Finlanders -tanssiorkesterin huippumuusikko Lasse Paasikko.

Monipuolisuus houkuttelee osallistujia ympäri Suomea ja myös ulkomailta

Tanssi on noussut suurten harrastuslajien joukkoon erityisesti suosittujen tv-ohjelmien ansiosta. Tanssin näkyvyys mediassa on saanut suuret massat liikkeelle ja osallistujia odotetaan kotimaan lisäksi myös ulkomailta, erityisesti Ruotsista ja Englannista.

Osallistujia houkuttelee erityisesti monipuolinen tarjonta, sillä opetusta on koko leirin ajan neljässä eri tasoryhmässä (alkeet, alkeisjatko, jatko ja edistyneet). Lisäksi iltatansseissa esiintyy maan suosituimpia tanssiartisteja ja -orkestereita. Myös tanssin sosiaalinen luonne ja harrastajien voimakas yhteenkuuluvuuden tunne saavat kävijän tulemaan leirille yhä uudelleen.

Kansallinen liikuntatutkimus on Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n toteuttama.

Leiriläiset - aktiiviset aikuiset

Leirille osallistuu kaiken ikäisiä ihmisiä - pääasiassa aktiivisia aikuisia ikäryhmästä 20-60, mutta toki haarukan ylä- ja alapäähän osuvat mahtuvat mukaan.

Leiriläisistä noin 40% tulee Turun talousalueelta / Satakunnasta, leijonanosa muualta Suomesta. Lisäksi mukana on joka vuosi kasvava joukko ruotsalaisia. Kaukaisimmat osallistujat ovat tähän mennessä tuleet Englannista ja Saksasta.

Kävijätavoite tanssileirin opetustunneille on minimissään 1400 ja mikäli laskemme mukaan myös kaikki Valasrannan iltaohjelmat tavoitteleme arviolta 5000-6000 henkilön kävijäryntäystä Yläneelle viikon ajaksi.

Kuvamateriaalia

Valasrannan Tanssileirien kuvagalleriat löytyvät täältä. Ota yhteyttä mikäli tarvitset korkearesoluutioisia tanssi- tai opettajakuvia, toimitamme niitä mielellämme ja vaihtoehtoja löytyy.

Huomaathan myös että kuvauskielto leirillä ei koske median edustajia.


Lisätietoja

Valasrannan Tanssileiri järjestetään
Yläneellä 23. – 30.7.2011

Media on tervetullut tutustumaan tanssileirin opettajiin, osallistujiin ja tunnelmaan koko leirin ajan.

Opettajien ja/tai leiriläisten ja tanssinharrastajien haastattelupyynnöt sekä kuvamateriaalit:

Leiriorganisaattori
Niina Huhtala
050 538 9097
niina.huhtala@tanssikurssit.fi

 

 

 

© 2011 Suomen Media & Action - yhteistyössä Mainostoimisto 2t