Jyrki Keisala


Aikuisenakin voi hurahtaa

Jyrki menetti miehen iässä paritanssille sydämensä, ja lopulta tämä rakkaustarina sai hänet jättämään vakituisen työpaikan IT-alalla päästäkseen opiskelemaan Oulun seudun ammattikorkeakouluun seuratanssinopettajaksi. Jyrki valmistui OAMK:sta keväällä 2013 tanssinopettajaksi, ja on opettanut seuratansseja kaikentasoisille ryhmille jo seitsemän vuotta.  Oulusta Jyrki on kulkeutunut Kuopion kautta pääkaupunkiseudulle, jossa hän opettaa viitenä iltana viikossa.  Kun päivätyönkin saa tehdä tanssialan yrityksille, mikäs sen hauskempaa - työviikoista tulee pitkiä, mutta se tekee koko elämästä tanssia!

Jyrkin kursseilla tehdään töitä ja nauretaan

Opettajana Jyrki on innostava, mukaansatempaava ja perusteellinen.  Hän korostaa tanssikuvioiden takana olevaa oikeaa tekemistä, pakotonta ja taloudellista liikettä ja läsnäoloa, joka tuottaa sen suurimman tanssinautinnon.  Jyrki kehittää työssään jatkuvasti uudenlaisia lähestymistapoja, joiden avulla oppilaan tanssillinen kehittyminen pääsee hyvään vauhtiin.  Tunneilla tanssijuuden vankat perusteet - kehonhallinta, vienti-seuraaminen, musiikin ymmärtäminen ja tulkinta - ovat pääroolissa.  Mutta iloa ja naurua unohtamatta!

Jyrki elää paritanssille ja pohtii paljon tanssin kenttää ja sen muutosta.  Näitä pohdintojaan hän on kirjannut jo kahdeksan vuoden ajan paritanssipäiväkirjaan. Seuraava Jyrkin isompi projekti tulee olemaan paritanssin opettamista käsittelevä kirja.

Motto: "Vaikka on haastavaa, saa olla hauskaa!"

 

 

 

© 2011 Suomen Media & Action - yhteistyössä Mainostoimisto 2t