Satu Ruohomäki

Satu on Tanssiaallon uusin opettaja, jota nähdään säännöllisesti akselilla Oulu-Tornio-Raahe-Rovaniemi sekä viikonloppuleireillä ympäri maan. Satu on tehnyt pitkän uran valokuvaajana Helioksella, mutta rakkaus seuratanssiin on viemässä häntä nyt vahvasti toisen taiteen, tanssin, pariin.

Satu on lämminhenkinen, rempseä ja nauravainen persoona, vaikka opettajaminästä joskus pilkahtaakin se hillitty ja pedanttinen puoli. Satulle on tärkeää, että tanssi TUNTUU hyvältä, siksi hän mielellään keskittyy opetuksessaan mm. vienti- ja seuraamisasioihin. Seuratanssin lisäksi hänellä on vahva kokemus lasten opettamisesta, erityisryhmän (kehitysvammaiset) vetämisestä sekä latinobicin ohjaamisesta.  

 

© 2011 Suomen Media & Action - yhteistyössä Mainostoimisto 2t