Kempeleen Tanssiviikko 2.-5.7.2026 Pirilän Tapahtumapuisto, Kempele

Kempeleen Tanssiviikko järjestetään ensimmäistä kertaa heinäkuussa Pirilän Tapahtumapuiston mahtavissa puitteissa. Kempele sijaitsee erinomaisella paikalla aivan Oulun kupeessa erinomaisten liikenneyhteyksien päässä.

Viikonlopun iltatansseja tapahtumapuistossa tähdittävät Kyösti Mäkimattila & Ajaton sointu sekä suosikkiorkesterit Sinitaivas ja Energia.

Päivisin tanssileirillä opit uutta rennossa ja hauskassa ilmapiirissä. Opetuksesta vastaavat lavatanssin huippuammattilaiset: Masi Saurén, Kati Koivisto, Antti Törmänen, Matleena Haapalainen, Jussi Kaksonen, Sari Aaltonen ja Jari Aaltonen.

Tapahtumapaikkoina toimivat Pirilän Tapahtumapuisto sekä sen läheisyydessä sijaitseva Piriläsali. Tapahtumapuiston teltta tarjoaa 400 neliön katetun tanssilattian ja Piriläsali laadukkaat puitteet tanssikursseille.

Leiri sopii lavatanssin harrastajille, jotka hallitsevat opetettavien tanssien perusteet: Ohjelmassa on omat tunnut vähän tanssineille ja pidempään harrastaneille. 

Voit tulla yksin tai parin kanssa. Päätä itse, milloin osallistut ja kuinka pitkään viivyt. Kaikilla tunneilla on jatkuva ja vauhdikas parinvaihto.

Kempeleen Tanssiviikko järjestetään yhteistyössä Ohjelmatoimisto Gramofonin kanssa.

Perusteet/keskitaso

Tarjoilee vahvaa perustekniikkaa, vienti-seuraamista ja hieman haastavampia peruskuvioita.

Kun perusteet ovat sinulle tuttuja ja olet jo käynyt opetettavasta lajista useamman vihreän tunnin, voit siirtyä vihreä/siniselle tunnille.

Tällä tasolla harjoitellaan sujuvaa vientiä ja seuraamista, tanssin perustekniikkaa, sekä opetellaan hieman haastavampia peruskuvioita ja niiden variointia. Näillä tunneilla otetaan myös ensikosketuksia musiikin tulkintaan.

Tunneilla on hauska ja rento tekemisen meininki. Tällä tasolla saat usein vauhdikkaimman kehityksen omaan tanssiisi, kunhan maltat hankkia riittävästi toistoja.

Saat varmuutta tanssilajien perusteisiin. Opit viemään ja seuraamaan sujuvasti peruskuvioita ja niiden variaatioita.

Sinun on hyvä käydä samasta tanssilajista useampi vihreä/sininen tunti ennen siniselle tasolle siirtymistä. Jos olet epävarma tasostasi, kysy opettajalta.

Muista että aina kannattaa mieluummin palata vihreälle ja kertailla, kuin hypätä siniselle tasolle liian aikaisin!

Lue lisää..


Keskitaso

Kun vientisi/seuraamisesi on selkeää ja sujuvaa, ja hallitset peruskuviot varmasti, voit hakea siniseltä tasolta lisää haasteita.

Sinulla on jo tanssikilometrejä takanasi, vientisi/seuraamisesi on selkeää ja sujuvaa, kanssasi on miellyttävä tanssia. Hallitset peruskuviot varmasti ja osaat huomioida ympäristösi sekä muut tanssijat.

Parityöskentely sekä viemisen ja seuraamisen kehittäminen kuuluvat tämän tason keskeisiin opetusaiheisiin. Näillä tunneilla keskitytään myös lajinomaisen tanssin tuottamiseen. Saat vinkkejä musiikin tulkintaan ja haasteita uusista kuvioista. Sinisten tuntien teemat ja opetettavat aiheet vaihtelevat, joten opit aina uutta.

Suosittelemme pysymään sinisellä tasolla tarpeeksi pitkään, jotta valmiudet seuraavalle tasolle ehtivät kehittyä. Jos olet epävarma tasostasi, tiedustele opettajalta.

Lue lisää..


Keskitaso/haastava

Tanssilliset valmiutesi ovat hyvällä tasolla ja tanssit nauttien, leikitellen ja sujuvasti tanssiparisi taitotason huomioiden.

Näille tunneille tullessasi sinulla on jo paljon laadukkaita tanssikilometrejä takana. Tunneilla opetettava tanssitekniikka on tarkkaa ja kuvioissa riittää pureskeltavaa.

Tanssit nauttien, leikitellen ja sujuvasti. Osaat huomioida myös tanssiparisi taitotason ja sopeuttaa omaa tanssiasi siihen. Ymmärrät että miellyttävään paritanssikokemukseen tarvitaan kaksi, mutta vain sinä olet vastuussa omasta tanssistasi.

Muista ottaa vauhtia punaiselle tasolle myös palaamalla välillä sinisille ja vihreille tunneille. Toistoilla syntyy huippuhyvä kivijalka vahvalle tanssitaidolle.

Lue lisää..


Haastava

Tanssit lajinomaisesti ja pystyt viemään/seuraamaan monipuolista ja haastavampaakin tanssia. Alempien tuntien vaatimukset ovat sinulla jo hyvin hallussa.

Vientisi/seuraamisesi on laadukasta ja pystyt mukauttamaan sitä tanssiparisi tason ja tyylin mukaan. Osaat tuottaa kaunista, lajinomaista liikettä ja ymmärrät, mitä sen tuottamiseen tarvitaan.

Kehonhallintasi on hyvällä tasolla, ja tulkitset tanssissasi sujuvasti musiikkia. Tunnet ja osaat toteuttaa varmasti peruskuviot ja niiden haastavammatkin variaatiot. Käytät omassa tanssissasi haastavampiakin kuvioita. Osaat myös jo omatoimisesti soveltaa aiemmin oppimiasi asioita uusiin haasteisiin.

Sinulla on motivaatiota kehittää tanssisi yksityskohtia ja viedä tanssiasi sitä kautta uudelle tasolle. Olet jo oivaltanut, että tanssitaidon kehittäminen on elinikäinen prosessi, jossa ei ole koskaan valmis.

Haastavien tuntien tavoite on, että sinusta tulee monipuolinen, taitava ja suvaitsevainen tanssija. Pystyt sujuvaan, lajinomaiseen ja parin huomioivaan tanssiin.

Lue lisää..


Torstaina 2.7.2026

Leiri-infot avautuvat klo 15
KloPiriläsalin aula* TapahtumatelttaPiriläsali*
16.30-
17.30
perusteet/keskitaso
Rumba 1

Kati
Keskitaso
Fusku 1
Antti & Matleena

Hidas valssi 1
Jari & Sari
17.30-
17.45
Tauko
17.45-
18.45
perusteet/keskitaso
Rumba 2
Kati
Keskitaso
Fusku 2
Antti & Matleena

Hidas valssi 2
Jari & Sari
18.45-
19.00
Tauko
19.00-
20.00
perusteet/keskitaso
Fusku 1
Sari
Keskitaso
Hidas valssi 1
Kati & Jari

Bugg 1
Antti & Matleena
20.00-
20.15
Tauko
20.15-
21.15
perusteet/keskitaso
Fusku 2
Sari
Keskitaso
Hidas valssi 2
Kati & Jari

Bugg 2
Antti & Matleena

Huom! Numeroidut tunnit ovat etenevä kokonaisuus. Jos valitset vain yhden, valitse ykkönen. Kaikilla tanssileirin rumbatunneilla tanssitaan boleron rytmiin.

* Piriläsali sijaitsee Oulun seudun ammattiopiston tiloissa, tapahtumapuiston vieressä.


Perjantaina 3.7.2026

Leiri-infot ja Tanssipuoti palvelevat klo 9.00 alkaen 
KloPiriläsalin aula*TapahtumatelttaPiriläsali*
10.00-
11.00
perusteet/keskitaso
Salsa 1

Antti
Keskitaso
Rumba 1
Kati

Fusku 1
Jussi
11.00-
11.15
Tauko
11.15-
12.15
perusteet/keskitaso
Salsa 2
Antti
Keskitaso
Rumba 2
Kati

Fusku 2
Jussi
12.15-
13.30
Lounastauko
13.30-
14.30
perusteet/keskitaso
Bugg
tekniikka
Kati
Keskitaso
Tango 1
Jussi

Salsa
Antti
14.30-
14.45
Tauko
14.45-
15.45
perusteet/keskitaso
Bugg 1
Kati
Keskitaso
Tango 2
Jussi

Salsa
kuviopankki 1
Antti
15.45-
16.00
Tauko
16.00-
17.00
perusteet/keskitaso
Bugg 2
Kati
Keskitaso
Tango & linjat
Jussi

Salsa
kuviopankki 2
Antti

Huom! Numeroidut tunnit ovat etenevä kokonaisuus. Jos valitset vain yhden, valitse ykkönen. Kaikilla tanssileirin rumbatunneilla tanssitaan boleron rytmiin.

* Piriläsali sijaitsee Oulun seudun ammattiopiston tiloissa, tapahtumapuiston vieressä.

Perjantain iltatanssit tapahtumateltassa
klo 19.30-00.00:
Kyösti Mäkimattila & Ajaton sointu

Liput 22€ ovelta
Bilepassilla ja Supersissillä jonon ohi suoraan tansseihin. Katso lisää hinnastosta.


Lauantaina 4.7.2026

Info ja Tanssipuoti avautuvat klo 9. 
KloPiriläsalin aula*TapahtumatelttaPiriläsali*
10.00-
11.00
perusteet/keskitaso
Hidas valssi 1

Jari
Keskitaso
Bachata 1
Antti & Kati

Rumba 1
Jussi & Sari
11.00-
11.15
Tauko
11.15-
12.15
perusteet/keskitaso
Hidas valssi 2
Jari
Keskitaso
Bachata 2
Antti & Kati

Rumba 2
Jussi & Sari
12.15-
13.30
Lounastauko
13.30-
14.30
perusteet/keskitaso
Bachata 1
Jussi
Keskitaso
Bugg 1
Masi

Tango
tekniikka
Antti & Kati
14.30-
14.45
Tauko
14.45-
15.45
perusteet/keskitaso
Bachata 2
Jussi
Keskitaso
Bugg 2
Masi

Tango 1
Antti & Kati
15.45-
16.00
Tauko
16.00-
17.00
perusteet/keskitaso
Bachata
Arm flick
Jussi
Keskitaso
Bugg
musiikintulkinta
Masi

Tango 2
Antti & Kati

Huom! Numeroidut tunnit ovat etenevä kokonaisuus. Jos valitset vain yhden, valitse ykkönen. Kaikilla tanssileirin rumbatunneilla tanssitaan boleron rytmiin.

* Piriläsali sijaitsee Oulun seudun ammattiopiston tiloissa, tapahtumapuiston vieressä.

Lauantain iltatanssit tapahtumateltassa
klo 19.30-00.00:
Sinitaivas

Liput 22 € ovelta
Bilepassilla ja Supersissillä jonon ohi suoraan tansseihin. Katso lisää hinnastosta. 

Sunnuntaina 5.7.2026

Leiri-info ja Tanssipuoti avautuvat klo 9.15.
KloPiriläsalin aula*TapahtumatelttaPiriläsali*
10.00-
11.00
perusteet/keskitaso
Bugg 1

Masi
Keskitaso
Hitaat 1
Jussi

Bachata 1
Antti & Kati
11.00-
11.15
Tauko
11.15-
12.15
perusteet/keskitaso
Bugg 2
Masi
Keskitaso
Hitaat 2
Jussi

Bachata 2
Antti & Kati
12.15-
13.15
Lounastauko
13.15-
14.15
perusteet/keskitaso
Tango 1
Jussi & Kati
Keskitaso
Salsa
liikesuunnat ja pehmeys
Antti

Bugg
tekniikka
Masi
14.15-
14.30
Tauko
14.30-
15.30
perusteet/keskitaso
Tango 2
Jussi & Kati
Keskitaso
Salsa
peruskuviot
Antti

Bugg 1
Masi
15.30-
15.45
Tauko
15.45-
16.45
perusteet/keskitaso
Tango
pistopyörintä
Jussi & Kati
Keskitaso
Salsa
peruskuvioiden variaatiot
Antti

Bugg 2
Masi

Huom! Numeroidut tunnit ovat etenevä kokonaisuus. Jos valitset vain yhden, valitse ykkönen. Kaikilla tanssileirin rumbatunneilla tanssitaan boleron rytmiin.

* Piriläsali sijaitsee Oulun seudun ammattiopiston tiloissa, tapahtumapuiston vieressä.

Sunnuntain iltatanssit tapahtumateltassa
klo 18.00-22.00:
Energia

Liput 20 € ovelta
Bilepassilla ja Supersissillä jonon ohi suoraan tansseihin. Katso lisää hinnastosta.

Muutokset mahdollisia.

Ilmoittautuminen

Kursseille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Päätä itse milloin tulet ja kuinka kauan kanssamme tanssit!

Parinvaihto

Voit osallistua yksin tai parin kanssa. Tunneilla on jatkuva ja vauhdikas parinvaihto, johon opettajat toivovat kaikkien osallistuvan.

Tapahtumapaikat

Kempeleen Tanssiviikon tunnit järjestetään kolmella eri tanssilattialla Pirilän Tapahtumapuiston teltassa sekä Piriläsalissa ja Piriläsalin aulassa. Tapahtumapaikat sijaitsevat toisten läheisyydessä, aivan kävelymatkan päässä.

Pirilän Tapahtumapuisto
Piriläntie 155, Kempele
gramofoni.fi/pirilan-tapahtumapuisto

Pirilän tapahtumapuisto on monipuolinen kesätapahtumien keskus, joka tarjoaa viihtyisän ympäristön tansseille, konserteille ja teatteriesityksille. Ohjelmatoimisto Gramofoni isännöi tapahtumapuistoa, yhteistyössä Kempeleen kunnan kanssa.  

Piriläsali, Oulun seudun ammattiopisto (OSAO)
Piriläntie 145, Kempele

Piriläsali sijaitsee aivan tapahtumapuiston vieressä, ammattiopiston tiloissa. Piriläsalissa järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri vuoden.

Kulkuyhteydet

Kempeleeseen on erinomaiset kulkuyhteydet Oulusta, sillä kunta sijaitsee aivan Oulun eteläpuolella, Valtatie 4:n ja pääradan varrella. Liikkuminen onnistuu kätevästi Oulun seudun liikenteen (OSL) busseilla (linjat 50–59), paikallisjunalla (z-juna) sekä sujuvia pyöräteitä pitkin. Lue lisää VisitKempeleen sivuilta!

Pirilän tapahtumapuistoon on helppo tulla julkisilla kulkuneuvoilla, pyörällä tai omalla autolla. Bussin 50 pysäkki on tapahtumapuiston vieressä. Myös Oulusta tulevat bussit kulkevat tätä kautta. Pirilän sijainti kartalla sekä kartta käytettävissä olevista paikoitusalueista. Katsothan tarkkaan mahdolliset pysäköintimerkit! Pirilän pihapiirin osoite on Piriläntie 155. (Myös Piriläntie 175 ohjaa samaan pihapiiriin).

Kahvila- ja ravintolapalvelut

Kahvila palvelee tapahtumapuistossa anniskeluoikeuksin. Alue on esteetön. Lounaan ja päivällisen ruokailutarjonta julkaistaan lähiaikoina.

Muut palvelut

Alueelta löytyvät invapaikoitus, inva wc ja taksitolppa.

Leirikuvaajat

Leireillä on useimmiten mukana virallisia leirikuvaajia. He ja / tai henkilökuntamme jäsenet ottavat hauskoja tilannekuvia ja videopätkiä leireiltä ja tapahtumistamme. Kuvia ja videoita julkaistaan tapahtuman jälkeen mm. blogissa, nettisivuillamme sekä sosiaalisen median kanavissamme. Parhaita otoksia käytetään tulevien tapahtumien markkinoinnissa.

Muutokset mahdollisia

Hinnasto – Kempeleen Tanssiviikko kesä 2026

 

Hinta

Leiri-info ja verkkokauppa

Hinta ennakkoon

voimassa 29.6.26 asti tanssipuoti.fi verkkokaupasta tai Turun myymälästä

Supersissi
sis. kaikki leirin
-tanssitunnit ja iltatanssit

255 €

249 €

Sissipassi
sis. kaikki leirin
-tanssitunnit

199 €

190 €

1 kurssipäivä
Torstai 2.7.

59 €

55 €

1 kurssipäivä
Pe 3.7. / La 4.7. / 5.7.

69 €

65 €

1 tanssitunti

17 €

Ei ennakkomyynnissä

Bilepassi
sis. iltatanssiliput
Pe 3.7. + La 4.7. + Su 5.7.

59 €

59 €

Iltatanssilippu
Pe 3.7. / La 4.7.

22 €

Ei ennakkomyynnissä

Iltatanssilippu
Su 5.7.

20 €

Ei ennakkomyynnissä

10-kortti tapahtumiin
sis. 10 tanssituntia. Voimassa 12 kk.

150 €

150 €

20-kortti tapahtumiin
sis. 20 tanssituntia. Voimassa 12 kk.

280 €

280 €

Leiripassit Tanssipuodin verkkokaupasta!

Klubi -10%
Alle 25-vuotiaat -25%

Maksutavat

Maksutavat tapahtuman infossa tai Tanssipuodin myymälässä

  • Pankki- ja luottokortit
  • Käteinen (emme vastaanota yli 100 € seteleitä)
  • Epassi
  • Smartum mobiili ja SmartumPay
  • Edenred-kortti & -mobiili
Sähköisissä liikunta- ja kulttuurieduissa maksun saaja on Suomen Tanssipuoti Oy.

Maksutavat etukäteen tai etänä

  • Maksutavat Tanssipuoti -verkkokaupassa
    • Verkkopankit
    • Pankki- ja luottokortit
    • MobilePay
    • Siirto
    • Apple Pay
    • Google Pay
    • Walley lasku/osamaksu
    • Klarna
    • OP lasku tai tililuotto – laskutus ja osamaksutavat
    • Epassi
    • Smartum
Jos haluat lunastaa leiripassin tai sarjakortin ennakkohintaan Edenredin kulttuuri- tai liikuntaedulla tai maksaa osittain ePassilla tai Smartumin eduilla, sinun tulee olla yhteydessä ennakkohinnan voimassaoloaikana info@tanssikurssit.fi

Edut ja alennukset

Etuja ja alennuksia tai kampanjoita ei voi yhdistää. Kaikki passit ja rannekkeet ovat henkilökohtaisia, poislukien 10- ja 20-kortit.

Muutokset mahdollisia.

Tanssipuoti 

Tanssipuoti on mukana pienellä mallistolla suosituimpia malleja. Tule tsekkaamaan mitä kivaa otimme mukaan! 

Jos haluat varmistaa, että suosikkituotteesi on pakattu mukaan, ota yhteyttä asiakaspalveluumme, vähintään 3vrk ennen leirin alkua. Tavoitat meidät info@tanssipuoti.fi tai 050 538 9097. 

 

Me Tanssipuodissa haluamme tarjota jokaiselle osallistujalle turvallisen, kunnioittavan ja kannustavan mukavan tanssikokemuksen. Jokaisen osallistujan vastuulla on edistää arvojamme, joiden keskiössä ovat yhteisöllisyys, yksilö ja ilo. Haluamme taata jokaiselle yhdenvertaisen ja kunnioittavan kohtelun, fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta unohtamatta.

Näiden sääntöjen rikkominen saattaa johtaa tapahtumasta poistamiseen ilman hyvitystä ja sisäänpääsyn eväämiseen myös tuleviin tapahtumiin aiemman huonon käytöksen vuoksi.

Ei häirinnälle

  • Tanssipuodin tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki tanssitaitoon, sukupuoleen, ikään, ulkonäköön, etniseen taustaan, uskontoon, elämänkatsomukseen tai seksuaaliseen identiteettiin katsomatta.
  • Kaikenlainen häirintä on ehdottomasti kiellettyä. Tämä sisältää seksuaalisen, fyysisen, henkisen ja sanallisen häirinnän sekä syrjinnän tai kiusaamisen.

Fyysinen koskemattomuus ja kehorauha

  • Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen tilaan.
  • Epäsopiva koskettaminen on kiellettyä.
  • Muistathan asettaa omat rajasi ja pitää niistä kiinni.
  • Älä kommentoi toisen tai oman kehosi ulkonäköä, muotoa, painoa tai toimintakykyä. Kehorauha kuuluu kaikille.

Tanssietiketti ja käytöstavat

  • Kohtele kaikkia kohteliaasti ja ystävällisesti. Tervehdi, kiitä ja pahoittele tarpeen tullen.
  • Tanssikursseilla vain opettajat opettavat. Älä anna palautetta tai opeta tanssipariasi ilman hänen selkeää pyyntöään.
  • Kannusta aloittelijoita, ensikertalaisia ja kaikkia tanssikavereita. Auta osaltasi luomaan avointa, iloista ja tervetullutta ilmapiiriä.

Turvallinen tanssikokemus

  • Sekä viejän että seuraajan vastuulla on huolehtia oman tanssiparin ja ympäristön turvallisuudesta.
  • Vältä vaarallisia liikkeitä, kuten nostot, akrot ja voimakkaat taivutukset, ellei ole varmuutta, että molemmat osaavat ja ovat niihin halukkaita ja ne eivät vaaranna muita tanssipareja tai yleisöä.
  • Älä revi, pakota, roiku tai ole kovakourainen. Pyri pehmeään, selkeään ja vuorovaikutteiseen tanssiin.
  • Sovita liikkeesi tilan mukaan ja huomioi muut tanssilattialla. Jos törmäät, pyydä anteeksi.

Hygienia ja hyvinvointi

  • Huolehdi henkilökohtaisesta hygieniasta: puhtaat vaatteet, hyvä käsihygienia ja raikas hengitys ovat osa toisten huomioimista.
  • Vältä voimakkaita hajusteita – ne voivat aiheuttaa allergioita tai epämukavuutta.
  • Jos tunnet itsesi kipeäksi (esim. flunssaoireita), jää kotiin.

Miten toimia, jos jokin ei tunnu oikealta

  • Jos koet tai todistat sääntöjen rikkomista, häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä, kerro siitä järjestäjille mahdollisimman pian.
  • Voit puhua tapahtuman henkilökunnalle paikan päällä tai ottaa yhteyttä luottamuksellisesti sähköpostitse valvonta@tanssipuoti.fi
  • Kaikki ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti ja kunnioittaen osapuolten yksityisyyttä.

Yhteinen vastuumme

Tanssitapahtumien yhteisö rakentuu kaikkien osallistujien panoksella. Jokaisella meistä on mahdollisuus ja velvollisuus luoda tila, jossa jokainen voi nauttia tanssista turvallisesti!

Tervetuloa tanssimaan!

Leiripaikka

Pirilän Tapahtumapuisto
Piriläntie 155,
90440 Kempele
gramofoni.fi/pirilan-tapahtumapuisto

Kempeleen Tanssiviikko järjestetään yhteistyössä Ohjelmatoimisto Gramofonin kanssa.

Lisätiedot Kempeleen Tanssiviikko -leiristä

info@tanssikurssit.fi
045 151 4830

Muutokset mahdollisia.

JAA