Lavatangon SM-kilpailu 13.7.2024, Seinäjoen Tangomarkkinat

Tulevaa leiriä suunnitellaan ja valmistellaan parhaillaan.

Malta siis vielä hetki! Tällä sivulla voit tutustua edellisen leirin meininkiin!

Perinteinen ja arvokas Lavatangon SM-kilpailu järjestetään Tanssitalolla lauantaina 13.7. klo 12.00 alkaen.

Kilpailussa tanssitaan tangoa vapaalla viennillä musiikkiin, joka ei ole etukäteen kilpailijoiden tiedossa.

Lavatangon SM-kilpailussa on kaksi sarjaa:

  • Yleinen, eli kaikille avoin sarja
  • Seniorit, jossa viejän tulee olla täyttänyt 60 vuotta ja seuraajan 50 vuotta kilpailupäivään mennessä.

Kilpailu on avoin kaikille paritanssin harrastajille ja tanssista kiinnostuneille, myös aikaisempien vuosien voittajille.

Kilpailun musiikista vastaa PNP, Taisto Lunkan johdolla. Solisteinaan Henri Jokinen, tangokuningas Jukka Hallikainen sekä tangokuningatar Charlotta Saari. 

Lavatangon SM-kilpailun säännöt

Kilpailu on avoin kaikille paritanssin harrastajille ja tanssista kiinnostuneille, myös aikaisempien vuosien voittajille.

Kilpailussa on kaksi sarjaa:

  • Yleinen (avoin aivan kaikille)
  • Seniorit (viejän tulee olla 60 vuotta ja seuraajan 50 vuotta täyttänyt kilpailupäivään mennessä)

Kilpailun osallistumismaksu on 10€ / tanssija. Osallistumismaksu maksetaan kilpailunumeroa noudettaessa.

Kilpailussa tanssitaan tangoa vapaalla viennillä ja tangomusiikkiin, joka ei ole etukäteen kilpailijoiden tiedossa. Tanssityyli on vapaa. Tanssin tulee perustua vapaaseen vientiin, jossa viejän ja seuraajan roolit säilyvät samana koko kilpailun ajan. Suljettu tanssiote tulee säilyä, tanssiasennot sen sisällä voivat vaihdella. Parien tulee noudattaa tanssilavoilta tuttua tanssietikettiä.

Pistelaskun AJS-menetelmä

Lavatangon SM-kilpailuissa käytetään pistelaskussa AJS-menetelmää (Advanced Judging System).

Ensimmäisellä, toisella ja re-dance kierroksilla tuomarit merkitsevät perinteisesti rasteilla parit, jotka heidän mielestään ansaitsevat paikan seuraavalta kierrokselta. Tuomareiden antamat rastit lasketaan yhteen ja eniten rasteja saaneet parit pääsevät jatkoon.

Semifinaalissa ja Finaalissa tuomarit antavat pareille pisteitä neljästä eri osa-alueesta. Jokainen tuomari tuomaroi kahta osa-aluetta, ja antaa näistä yhden yhteisen arvosana. Nämä osa-alueet ovat tanssitekniset taidot (TQ) ja parityöskentely (PS), musiikkiin tanssiminen (MM) ja tanssin monipuolisuus (CP). Osa-alueisiin voit tutustua alla tarkemmin.

Tuomaripisteiden perusteella lasketaan arvosanat jokaiselle parille, näistä yhdistetyistä osa-alueista erikseen. Nämä pisteet yhdistetään ja korkeimman tuloksen saanut pari voittaa. Tämä antaa pareille aikaisempaa enemmän informaatiota omasta tanssista sekä eri osa-alueiden sujuvuudesta. Kaikkien kierrosten tulokset ovat nähtävillä kilpailun jälkeen osoitteessa stelnet.fi .

Tuomaroinnissa pisteytettävät osa-alueet:

Osa-alue TQ + PS:

Tanssitekniset taidot (TQ)

  • Yksilön peruskannatus ja linjaukset
  • Painonsiirrot ja liikkuminen
  • Lajikohtainen askeltekniikka ja tanssiasento

Parityöskentely (PS)

  • Tanssietiketti
  • Vienti ja seuraaminen
  • Yhteinen asento ja yhdessä liikkuminen

Osa-alue MM + CP:

Musiikkiin tanssiminen (MM)

  • Rytmiikan toteuttaminen ja oikea-aikaiset painonsiirrot musiikkiin
  • Kappaleen rakenteen huomioiminen ja tunnelman ilmentäminen tanssilla
  • Tanssin sovittaminen musiikkiin

Tanssin monipuolisuus (CP)

  • ilmaisu, tunne ja tulkinta
  • läsnäolo, spontaanius ja herkkyys
  • Tanssimateriaalin monipuolisuus, vaihtelevuus ja vaativuus

Kilpailun säännöt ja tuomaroinnin osa-alueet ovat laatineet yhteistyössä kilpailunjohtaja Niina Tammelinin kanssa tanssinopettaja AMK, Fellow and Examiner IDTA Liisa Kontturi-Paasikko ja Suomen Tanssiopettajaliiton opettajat Antti Törmänen, Joonas Kainulainen, Jussi Kaksonen, Kari Filpus, Merja Filpus ja Reetta Mikola.

Päivitys 25.5.2023
AJS tuomaroinnin osa-alueita täsmennetty 7.7.2024. 

Lavatangon SM-kilpailun kulku

Yleisen sarjan karsintaerät
Seniorien karsintaerät

  • Karsintaeristä osa pareista pääsee suoraan jatkoon tuomariäänillä. Jatkoon pääsevät parit; yleisessä sarjassa parit menevät toiselle kierrokselle ja seniorisarjan parit jatkavat suoraan semifinaaliin. Karsintaeristä toiselle kierrokselle asti tanssitaan yksi tango / erä. 

Yleisen sarjan re-dance
Seniorien re-dance

  • Re-dance kierroksilla tanssivat parit, jotka eivät päässeet suoraan jatkoon karsintakierroksilta. Re-dance on pareille toinen mahdollisuus päästä kilpailussa jatkoon.

Yleisen sarjan 2. kierros

  • Toiselta kierrokselta karsitaan yleisen sarjan parit semifinaaleihin.  

Seniorien semifinaali
Yleisen sarjan semifinaali

  • Semifinaalieristä valitaan parit finaaliin. Semifinaalieristä alkaen jokainen erä tanssii kaksi tangoa. 

Seniorien finaali

  • Senioreiden Finaalissa kaikki parit tanssivat yhtä aikaa. 

Yleisen sarjan finaali

  • Yleisen sarjan finaali aloitetaan esittelytansseilla, jossa jokainen pari tanssii vuorollaan noin 1 minuutin mittaisen kappaleen. Esittelytanssit tanssitaan arvotussa järjestyksessä ja suoritus arvioidaan. Finaalin muut kappaleet tanssitaan yhdessä.

Seniorien palkintojenjako ja kiitostanssi
Yleisen sarjan palkintojenjako ja kiitostanssi

Lavatangon SM-kilpailun aika ja paikka

  • Kilpailu järjestetään lauantaina 13.7.2023 klo 12 alkaen Tanssitalolla, Kirkkokatu 15, 60100 Seinäjoki
  • Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 13.7. klo 9.30.
  • Tanssitalon suurlattia on kilpailijoiden käytössä lämmittelyä varten klo 11.00 alkaen. 
  • Kilpailijoiden tulee olla paikalla viimeistään klo 11.00
  • Kilpailun avaus ja karsinnat klo 12.00
  • Semifinaali ja finaalivaihe n. klo 15.00 alkaen  
  • Palkintojenjako ja voittajien kiitostanssi n. klo 16.45 alkaen
  • Kilpailun tauoilla yleisöllä on mahdollisuus tanssia

Kilpailunumerot 

Tule noutamaan kilpailijanumerosi ja maksamaan osallistumismaksu 10€ / tanssija Tanssitalolle, Tanssileirin infoon. Kilpailunumeroiden jako aloitetaan lauantaina klo 10.00.

Pukuhuoneet

Tanssitalolta löytyy pukuhuoneet kilpailijoiden käyttöön. 

Ilmoittaudu Lavatangon SM-kilpailuun

Järjestelyiden sujumiseksi toivomme kaikkien ilmoittautuvan ao. lomakkeen kautta! Mikäli sähköinen ilmoittautuminen on sinulle mahdoton, tule ilmoittautumaan tanssileirin infoon Seinäjoen Tangomarkkinat tanssileirin kurssipäivien aikana Tanssitalolle, viimeistään kuitenkin lauantaina 13.7. klo 9-9.30.

Ilmoittaudu kilpailuun tästä!

Ilmoittautuminen suljetaan 13.7. klo 9.30. 

Tuomaristo

Tuomaristo koostuu kokeneista ja arvostetuista tanssiopettajista. Vuoden 2024 tuomariston muodostavat: 

Helena Ahti-Hallberg, Sipoo
Matti Heikkilä, Vaasa
Anne-Riina Hurskainen, Kuopio
Kari Filpus, Tampere
Alina Mustamaa, Turku
Arto Petjala, Kajaani

Toimihenkilöt

Säestys: PNP, Taisto Lunkan johdolla
Solistit: Henri Jokinen, Charlotta Saari ja Jukka Hallikainen

Juontaja: Mika Väkiparta
Kilpailunjohtaja Niina Tammelin, oikeana kätenään Reetta Mikola

Pistelasku Stelnet / Eija Lyly

Väliaikamusiikki: Merja Filpus
Kisapaimen: Päivi Judén 

Tuomarit tuomaroivat sähköisen järjestelmän kautta ja tulokset julkaistaan kilpailun jälkeen osoitteeseen stelnet.fi.

Molempien sarjojen kolme parasta palkitaan diplomein ja pokaalein. Lisäksi Seinäjoen Tangomarkkinat lahjoittaa kärkikolmikolle Tangomarkkinoiden VIP passit vuodelle 2025.

Hymy lahjoittaa yleisen sarjan voittajaparille 2kpl 200€ lahjakortteja

Tanssipuoti lahjoittaa seuraavat lahjakortit:

Seniorien voittajaparille 2kpl 150€ tuotelahjakortteja.

Yleisen sarjan voittajille, toiseksi tulleille sekä seniorisarjan toiseksi tuleville pareille 2kpl 100€ tuotelahjakortteja.

Molempien sarjojen kolmanneksi sijoittuneille 2kpl 70€ tuotelahjakortteja. 

Kilpailupaikka:
Tanssitalo, Kirkkokatu 15, Seinäjoki

Kilpailunjohtaja
Niina Tammelin
Suomen Tanssipuoti Oy
050 9175366
niina@tanssikurssit.fi

Lavatangon SM -kilpailun Seinäjoen Tangomarkkinoille järjestää Suomen Tanssipuoti Oy. 

Yhteistyössä Hymy ja Seinäjoen Tangomarkkinat

Yleisölle vapaa pääsy

Nousevat katsomot ja anniskelualue.

Kilpailumaksu

Kilpailumaksu on 10€ / tanssija ja se maksetaan kilpailunumeroa noudettaessa.

Pysäköinti

Seinäjoen Tangomarkkinat täyttää Seinäjoen keskustan ja parkkitilaa on vaikea löytää. Tanssitalon ympäristössä ei juurikaan ole vapaita paikkoja.
Suosittelemme P-Framia, Kampusranta 7, 60320 Seinäjoki. Siellä vuorokausipysäköinti maksaa heidän hinnaston mukaan 9€ / vrk.

Tutustu eri pysäköintivaihtoehtoihin tarkemmin Seiparkin sivuilla

The annual Finnish Championships in tango dance is held during the Tango festival in Seinäjoki. The competition starts at Saturday 13.7. at 12pm.

The host of the competition is Mika Väkiparta. The leader of the competition is Niina Tammelin.

Participation

The competition is open for all dancers. The idea of the competition is to dance free style tango to tango music the dancers do not know in advance. Participation fee in the competition is 10€/dancer.

There are two divisions one can attend to – general and senior. The general division is open for everyone, whereas in senior division the leader has to be over 60 years old and the follower over 50 years old.

We recommend to sign up for the competition in advance with the website form. If it is not possible to use the website form you can also sign up at the information desk located at Tanssitalo. The sign up will be closed at 10am at the competition day.

Competition day schedule

  • 9.30 am – sign up is closed
  • 10.00am – competitor numbers can be picked up at Tanssitalo at dance camp info.
  • 11.00am – warm-up space will be opened
  • 12.00pm – competition starts
  • 16.45pm – award ceremony and show time of the winners

Awards

From both divisions the three best will be rewarded with a diploma and a trophy. The three best will be given prizes donated by Suomen Tanssipuoti and entrance for the Tango festival 2025 donated by Seinäjoen Tangomarkkinat. In addition Magazine Hymy is donating two gift certificates valued 200€ each.

Jury

Helena Ahti-Hallberg, Sipoo
Matti Heikkilä, Vaasa
Anne-Riina Hurskainen, Kuopio
Kari Filpus, Tampere
Alina Mustamaa, Turku
Arto Petjala, Kajaani

Clerical employees

Accompaniment: PNP, conductor Taisto Lunkka
Soloists will be announced during spring 2024

Host: Mika Väkiparta
Head of competition: Niina Tammelin and assistant Reetta Mikola

Scoring Stelnet / Eija Lyly

More information in English

Niina Tammelin
+358 50 917 5366
niina@tanssikurssit.fi

Lavatangon SM -kilpailun kisatulokset 13.7.2024

Yleinen

Yleinen sarja:
1. Timo Klemola & Johanna Rajala
2. Jouni Taskinen & Minna Taskinen
3. Seppo Kalliotuuli & Terhi Tuulikannel

Kilpailun tarkemmat tulokset

Seniori

1. Antti Lyytikkä & Aila Mills-Owens
2. Jari Makkonen & Pirjo-Riitta Pyysing
3. Jarmo Tikka & Tarja Tikka

Kilpailun tarkemmat tulokset

Lavatangon SM -kilpailun kisatulokset 7.7.2023

Yleinen

Yleinen sarja:
1. Olli Syrjälä & Hanna-Leena Liukku
2. Timo Klemola & Johanna Rajala
3. Teemu Simonen & Riikka Simonen

Kilpailun tarkemmat tulokset

Seniori

1. Antti Lyytikkä – Aila Mills-Owens
2. Seppo Kalliotuuli – Niina Sjöholm
3. Jari Makkonen – Pirjo-Riitta Pyysing

Kilpailun tarkemmat tulokset

Lavatangon SM -kilpailun kisatulokset 8.7.2022 

LavaSM mestarit 2022

Yleinen

Yleinen sarja:
1. Timo Klemola & Johanna Rajala
2. Jari Hakkarainen & Satu Lampinen
3. Olli Syrjälä & Hanna-Leena Liukku

Kilpailun tarkemmat tulokset

Lavatangon Suomenmestarit 2022 seniorit

Seniori

1. Antti Lyytikkä & Aila Mills-Owens
2. Seppo Kalliotuuli & Minna Ranta
3.  Jarmo Tikka & Tarja Tikka

Kilpailun tarkemmat tulokset

 

Lavatangon SM -kilpailun kisatulokset 11.7.2018 

LavatangonSM Yleinensarja SlavaVinokurov

Yleisen sarjan parhaimmisto. Kuva: Slava Vinokurov

Yleinen

Yleinen sarja:
1. Ari Koukku & Jenna Polvi
2. Olli Syrjälä & Hanna-Leena Liukku
3. Jarno Kivenvuori & Mari Kivenvuori

Tutustu tuloksiin täällä tarkemmin

LavatangonSM Seniorisarja Voittajat JaniPihjala TopFocus

Seniorisarjan voittajapari. Kuva: Jani Pihlaja – Top Focus

Seniori

1. Juha Aaltonen & Päivi Jokinen
2. Matti Tuominen & Armi Tanskanen
3. Antti Lyytikkä & Anneli Rautakoski

Tutustu tuloksiin täällä tarkemmin

Lavatangon SM -kilpailun kisatulokset 11.7.2018 

Yleinen

1. Olli Syrjälä ja Hanna-Leena Liukku, Jurva
2. Seppo Kalliotuuli ja Henna-Sofia Hämäläinen, Loppi
3. Jouni ja Minna Taskinen, Kuopio

Tutustu tuloksiin täällä tarkemmin

Seniori

1. Juha Aaltonen ja Päivi Jokinen, Vantaa
2. Antti Lyytikkä ja Anneli Rautakoski, Jämsänkoski
3. Risto Skarp ja Jaana Salopaju, Oulu

Tutustu tuloksiin täällä tarkemmin

Lavatangon SM -kilpailu 7.7.2017

Yleinen

  1. Teemu Simonen & Riikka Simonen
  2. Marko Mäntyniemi & Mari Matikka
  3. Olli Syrjälä & Hanna-Leena Liukku

Tuomaristeet

Seniori

  1. Juha Aaltonen & Päivi Jokinen
  2. Antti Lyytikkä & Anneli Rautakoski
  3. Risto Skarp & Jaana Salopaju

Tuomaristeet

Lavatangon SM -kilpailu 8.7.2016

Yleinen

  1. Ari Vaskelainen & Minna Forss
  2. Teemu Simonen & Riikka Simonen
  3. Vesa Ukkonen & Satu Penttala

Tuomaristeet

Seniori

  1. Lasse Nyström & Aila Mills-Owens
  2. Juha Aaltonen & Päivi Jokinen
  3. Antti Lyytikkä & Anneli Rautakoski

Tuomaristeet

Kiitos kaikille kilpailijoille ja onnittelut voittajille!

Lavatangon SM kilpailu 13.7.2024. Kuvassa hallitsevat suomenmestarit Olli Syrjälä ja Hanna-Leena Liukku.

Lavatangon SM-kilpailu blogissa

JAA