Valasrannan Tanssileiri konkareiden silmin

Kirjoittaja: / Leiriuutisia / 13.7.2018

Valasrannan Tanssileirin viiteentoista vuoteen mahtuu valtava määrä asioita, ja kun kyseessä on pikkuhiljaa Suomen suurimmaksi kasvanut paritanssileiri, tapahtumia, tunteita, kokemuksia ja hetkiä todellakin riittää. Kyselin kahden Valasranta-konkarin, diplomitanssinopettaja Kati Koiviston ja itse leirin sydämen, pääorganisaattori Niina Huhtalan mietteitä tulevasta leiristä helteisen heinäkuun kynnyksellä.

”Tämä vuosi on monella tapaa ainutlaatuinen – 15-juhlavuotisleiriin sisältyy ensimmäistä kertaa katettu tanssiteltta ja Valasrannan Tanssileirin Jack’n’ Jill-kilpailu eli West Coast Swing-maailmasta lainatulla konseptilla käytävä, kaikille leiriläisille avoin tanssikilpailu. Lisäksi mukana on jo etukäteen hyväksi testattu uusi ruokayrittäjä. Joka kerta on pyritty keksimään jotain uutta, ja tämän vuoksi leiriläisiltä kerättyä palautetta luetaan toimistolla pitkin vuotta hyvin tarkasti. Palautteen pohjalta muun muassa saimme nyt järjestettyä lisää tanssitilaa alkeistason opetuksiin”, kertoo Niina. ”Valasrannan tanssileiri on ehdottomasti vuoden kohokohta. Leiriä voisi kuvata todellisiksi tanssijoiden kokoontumisajoiksi, joissa kohtaavat aivan aloittelijat sekä jo pidempään tanssineet ihmiset ympäri Suomen. Itselleni Valasrannan leiri on lisäksi loistava tilaisuus nähdä pohjoisen tanssituttuja” kertoo pitkään pohjoisessa Suomessaasunut ja opettanut diplomitanssinopettaja Kati Koivisto.

Valasrannan Tanssileirillä on nähty monta upeaa showta, tässä menossa Vielä on Leirii jäljellä -lauluesitys. Kati kuvassa toisena vasemmalta. 

Niina kertoo alkuvuosista, jolloin mukana oli 3 opettajaa, 2 tasoryhmää ja 6 henkilökuntaa vastaamassa leirin sujuvuudesta. Kati vahvistaa muistikuvaa vielä yksityiskohtaisemmaksi: “Opetimme Sarin (Aaltonen) kanssa toinen Valasrannan kahviossa ja toinen tanssisalissa ja Jari (Aaltonen) huudettiin aina vuorotellen puolelta toiselle auttamaan opetuksessa.” Tänä vuonna järjestelyporukkaa on n. 80 yövalvonnasta pysäköinninohjaukseen, opettajia 30 ja leiriläisiä odotetaan tuhansia. “Pitkälle on tultu siitä haaveesta, kun toivoin 200 leiriläisen rajapyykin täyttyvän”, Niina toteaa.

Tunnelmasta puhuttaessa molemmat allekirjoittavat ”ainutlaatuisen Valasranta-fiiliksen”. Leirillä vallitsee poikkeuksellisen lämmin energia ja Yläneen upeat maisemat luovat monenlaiseen tanssitunnelmaan sopivat puitteet. Konsepti on siis sama ja mukana on toki paljon aiemmilta vuosilta tuttuja elementtejä. Yhtenä mainittakoon järvitanssit, joita Katin mukaan ”odotetaan innolla joka vuosi”.

Niina poikansa Visan kanssa Valasrannan Tanssileirillä. Molemmat on muuten saman ikäisiä, leiri ja poika.

Leireillä, kuten elämässä yleensäkään kommelluksilta ei voi välttyä. Niina muistaa erään vuoden, jolloin tuttuun tapaan leirin pystytys oli juuri päättynyt viimeisenä iltana ennen leirin alkua. Raskaan urakan päätteeksi päätettiin tilata porukalle pitsat, mutta koska leirejä ja pitserioita Suomessa riittää ja monien pizzapaikkojen puhelinnumerot on muistissa, ruuat tilattiin vahingossa Somerolle. Kertoman mukaan pitseriayrittäjä oli hilkulla kutsua virkavallan paikalle, ja nälkäisen henkilökunnan hyökätessä paikalle poliisit todella olisivat saattaneet ollakin tarpeen! Tästäkin selvittiin. Koko porukka söikin sitten kanasalaattia.

Entä ehtiikö Niina itse tanssimaan Valasrannalla leirikiireiden keskellä? ”Järjestelyhommissa on kaikenlaista puuhaa aamusta iltaan, mutta iltatansseissa olen pyrkinyt olemaan joka vuosi aktiivisesti. Tänä vuonna kuitenkin toimiston Reetta on varannut meille kalenterista aikaa myös tanssitunteja varten, joten siinäkin mielessä tulossa on varsin poikkeuksellinen leiri – aion myös itse joinakin päivinä osallistua tunneille! Odotan innolla!”

JAA