Mitä kuuluu Susa Matson?

Kirjoittaja: / Opettajien kuulumisia / 13.5.2019

Aina yhtä iloisen ja pirteän Susa Matsonin kanssa on mukavaa istua hetkeksi alas ja juoda kuppi kahvia. Tapasin tämän vauhdikkaan tanssiopettajan Turussa huhtikuun alkupuolella. Susa kertoili pitkällisen putkiremontin olevan nyt taakse jäänyttä elämää ja koti alkaa olla pikkuhiljaa taas asuttavassa kunnossa. Käsistään kätevä emäntä myös ommella surautti itse verhot keittiöön. Nyt on pihahommien aika, vähän kesäkukkia ja muita istutuksia omaksi iloksi pieneen puutarhaan.

Tanssinopettajan kevät

Työrintamalla on sopivan kiireistä, mutta vapaa-aikaa jää myös rakkaalle Argentiinalaisen tangon harrastamiselle. Kyseisessä lajissa Susaa viehättää tanssin herkkyys ja mahdollisuus tanssia paljon pienemmässä tilassa kuin tangoa normaalisti. Tänä keväänä Susa on opettanut omilla tunneillaan paljon suomalaista tangoa argentiinalaisen tangon twistillä. Näin saadaan ajoittain jopa synkkään suomalaiseen tangoon herkkää ja vivahteikasta menoa.
Energisempää ja vauhdikkaampaa menoa tarjoilevat Dance Party nimeä kantavat Susan soololattaritunnit Elixialla. Vauhtia ja Susan tyylille ominaista hersyvän hauskaa menoa tarjolla, kuntoilun näkökulmaa unohtamatta.

Tanssin Virtaa -tanssileiri 17.-19.5.2019

Työntäyteinen, mutta rentouttava viikonloppu Kylpylähotelli Sport & Spa Vesileppiksessä on Susan mieleen. Eniten hän odottaa uusia kohtaamisia ja oivalluksia kurssilaisten kanssa. Heti perjantaina Susa opettaa keskitason tangoa ja saattaapa sieltä löytyä niitä argentiinalaisen tangon mausteita. Jos mielit Susan tunneille Tanssin Virtaa – tanssileirille 17.–19.5.2019, käy tsekkaamassa koko aikataulu ja ohjelma osoitteesta: www.tanssikurssit.fi/tapahtuma/tanssinvirtaa/

Tanssinopettaja Susa Matson

JAA