Lavis ja nainen ilmiön takana: haastattelussa Sirkku Pusa

Kirjoittaja: / Alalla tapahtuu / 5.10.2020

Terveisiä Turun Tanssipuodin toimistolta. Olen tässä muutaman kuukauden, oikeastaan koko kevään tuumaillut, että Sirkku Pusa ja Laviksen tarina on blogin arvoiset aiheet. Olen kevään mittaan jutellut Sirkun kanssa puhelimessa ja vaihtanut sähköposteja enemmän kuin koskaan ennen. Tämän kevään poikkeustilanne sai meitä samanlaisessa tilanteessa olevia yrittäjiä ihan uudella tavalla yhteen. Vertaistuki ja ajatustenvaihto ovatkin olleet korvaamattomia apuja kaaokselta tuntuneen tilanteen selkiyttämisessä.

Toinen Laviksen perustajista Sirkku Pusa

Lavis-lavatanssijumppa® on kuulunut Tanssipuodin tärkeisiin yhteistyökumppaneihin jo jonkin aikaa ja minulle on ollut selvää, että kyseessä on tosi suosittu harrastus. Mutta sen syvemmin, en ole asiaan paneutunut. Eli nyt on aika selvittää mistä koko Lavis-huumassa on oikein kyse.

Rautaista uskoa, suurta sydäntä ja kovaa työtä! Sitä (ja paljon muuta) on vaatinut Laviksen synty

Sirkku kertoi, että ihan ensimmäinen Lavis-idea syntyi, kun hän keskusteli muutamien iäkkäämpien rouvien kanssa ja he kovasti toivoivat, että voisivat vielä päästä tanssimaan nuoruudestaan tuttuja lavatansseja – tanssin kaipuu oli huomattavan suurta, mutta monelta puuttui pari tai uskallus tai oli liikuntarajoitteita. Ja tästä keskustelusta Sirkku sai idean perinteisten lavatanssien tuomisesta omiin jumpparyhmiin. Hyvin nopeasti Sirkun kollega ja toinen Laviksen luojista Johanna Partanen löivät viisaat päänsä yhteen! Sirkku keksi tyylin ja Johanna nimen – Lavis-lavatanssijumppa® syntyi!

Suosio oli selvä ensi hetkestä alkaen! Tarkemmin voit kuunnella Laviksen synnystä ja ideasta Pasi Vainionperän haastattelusta Radio Sunilta tästä

Nostan isosti hattua! Sirkku on omalla oivalluksellaan keksinyt idean ja yhdessä Johanna Partasen kanssa ahkeralla työllään he ovat luoneet Laviksesta valtakunnallisen ilmiön ja hitin, tavan jolla jokainen voi tanssia lavatansseja yksin ja kuntoilla samalla.

Tämän luokan ilmiön tekeminen omasta oivalluksesta ei ole ihan heikkohermoisten tyyppien hommaa – se vaatii täydellistä sitoutumista, innostusta ja uskoa itseen ja omaan innovaatioon!

Mitä oikeastaan on Lavis?

Lavatanssijumppa eli Lavis on vuonna 2014 kehitetty suomalainen ryhmäliikuntakonsepti. Tunneilla tanssitaan ilman paria lavatansseista tutuilla askelilla. Tunneilla tulee tutuiksi jenkka, humppa, tango, salsa, rock-jive, cha cha, rumba ja valssi, jolla tunti aina alkaa ja loppuu. Lisäksi tanssitaan lavoilta tuttuja lajeja, joihin kuuluvat mm. hidas valssi, polkka & masurkka, bugg, samba ja fusku & foksi. Melko monipuolista tanssia sanoisin! Lisäksi jokainen ohjaaja voi tuoda tunneille mukanaan piristeitä kuten vaikkapa bachataa, tiputanssia, cumbiaa tai lambadaa. Tuntirakenne on intervallityyppinen, eli hitaat ja nopeat tanssilajit vaihtelevat sulassa sovussa.

Tällä hetkellä koulutettuja Lavis-ohjaajia on nelisen sataa ympäri maan. Tarkkaa harrastajamäärää on mahdoton arvioida tarkasti, mutta se liikkunee tällä hetkellä jossain 10000 – 20000 harrastajan välimaastossa. Iso juttu siis!

Harrastajaprofiili on melko selkeä, Lavis on keski-ikäisten naisten harrastus, mutta myös senioriryhmiä löytyy paljon. Lavis-tunti on aina jonkin verran ohjaajansa näköinen, kuntokeskusten tunnit voivat sisältää paljonkin lihaskuntoa ja olla sporttisempia kuin vaikkapa tanssikouluissa järjestettävät tanssilliset Lavis-tunnit.

Alkuperäisen ”ryhmäliikunta” Laviksen rinnalle on jo muutamassa vuodessa syntynyt sisaria. Vire-Lavis on istuen tehtävää Lavista, joka sopii erityisen hyvin liikuntarajoitteisille. Allas-Lavis taas puolestaan on todella tehokasta vedessä tanssittavaa Lavista.

Mun täytyy sanoa, että kun olen tässä muutaman viikon pohdiskellut Laviksen syvintä olemusta, niin olen tullut siihen tulokseen, että Sirkku ja Johanna ansaitsisivat jonkin kansanterveys-palkinnon tai valtion kunniamaininnan nyt vähintäänkin. Tanssi kun tutkitusti vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti, joten miettikää minkä määrän iloa, onnea, terveyttä ja liikuntakykyä Lavis tuottaa tähän maahan ihan vaikkapa viikkotasolla!

Miten mukaan harrastamaan?

Lavis-ryhmiä voit etsiä täältä. Huomaa, että välttämättä ihan kaikki ohjaajat eivät ole ilmoittaneet omia tuntejaan järjestelmään, joten kartalta löytyvien tuntien lisäksi omalla paikkakunnallasi saattaa olla Lavis-tunteja, joita voit etsiä vaikkapa googlesta. Moni meidänkin leireiltä tuttu tanssiopettaja on koulutettu lavis-ohjaaja, mm Happy Dancen Kati Koivisto ja Oulun suunnalla vaikuttava Rosa Mört kuuluvat heihin.

Lavis-TV on tämän vuoden uutuus! Lavis-TV on netin välityksellä striimattava suora lähetys, jossa pyörii Lavis-tunteja päivittäin ja voit osallistua missä ikinä oletkin. Tsekkaa Lavis-TV tarkemmin.

Vai haluaisitko ohjaajaksi?

Lavis-ohjaajana pääsisit jakamaan lavatanssin ilosanomaa omalla paikkakunnallasi. Ohjaajiin mahtuu monenlaista taustaa tanssinopettajista kansalaisopistojen jumppavetäjiin. Ennakkotaitoja ei tarvita, toki jonkinlainen käsitys lavatansseista ja rytmitaju on etu kun harjoitellaan ohjaamista!

Seuraava perusohjaajakoulutus on marraskuussa. Täältä voit tsekata tulevat ohjaajakoulutukset, joista osa järjestetään livenä ja osa ajan hengen mukaan myös etänä.

Lavis-ohjaajat saavat paljon tukea ja apua ohjaamiseen Sirkulta ja Lavis-organisaatiolta. He luovat ohjaajille uusia koreografioita, antavat ideoita musiikkeihin ja liikkeisiin. Lisäksi ohjaajille järjestetään säännöllisesti luentoja, ideointipäiviä ja nettiluentoja. Ohjaajien ammattitaidosta pidetään huolta!

Tänä poikkeuskeväänä Sirkku tiimeineen on paitsi kehittänyt Lavis-TVn, myös ideoinut uutta Lavikseen. Tässä vaiheessa meitä pidetään vielä jännityksessä, mutta Sirkku kertoo, että Lavis-perhe saa uuden jäsenen, luultavasti vielä tämän vuoden aikana! Ota Laviksen some seurantaan ja pysyt kartalla.

Kuninkaalliset kimpassa – AlfaTV tänä syksynä!

Kuninkaalliset Kimpassa

Tangokuninkaalliset kokoontuivat loppukesästä ja leiriytyivät viikoksi tangokuningas Aki Samulin maatilan maisemiin Pukkilaan. Paikalla oli iso joukko kuninkaallisia, tarkalleen ottaen vaikuttavat 37 ja he hääräilivät siellä erilaisissa maatilan töissä. Myös Sirkku vieraili Pukkilassa. Kamerat kävivät koko ajan, kun kuninkaalliset jorasivat Lavista Taisto Lunkan soitannon tahtiin.

Odotankin nyt jännityksellä ohjelman jaksoja, sitten nähdään miten vaikkapa mm. Kyösti Mäkimattilan, Risto Nevalan tai Jukka Hallikaisen Lavis sujuu! Puhelimessa Sirkku oli kyllä aivan innoissaan kaikkien kuninkaallisten innostuksesta ja heittäytymisestä tanssin pyörteisiin!

Kuninkaalliset kimpassa sarja alkoi upeilla konserteilla La 3.10. klo 21 AlfaTVssä ja toinen osa nähdään La 10.10. Konserttien jälkeen pääsemme kurkkaamaan maatilaviikon kuvioihin. Laita kalenteriin!  Tsekkaa eka konsertti jo Permannosta!

Laviksen ja Tanssipuodin yhteistyö

lähtee tietysti kunnollisista tanssikengistä ja varusteista joilla jaksaa tanssia.Bloch Criss Cross  Kun kysyn Sirkulta, mikä on hänen mielestään hyvä kenkä Lavikseen, hän vastaa epäröimättä: Se on hänen mielestään Bloch Criss cross, niitä hänellä on käytössä kulunut jo useampi pari. Nyt uutuutena hänellä on Bloch Omnia sisäänajossa.

Olemme ehdottoman samaa mieltä, että tanssilenkkari on tosi tärkeä tanssiessa, jotta jaksaa. Kaikille, mutta erityisesti polvi- ja lonkkaongelmaisille kengän jousto, vaimennus ja luisto säästävät jalkoja ja niveliä. Kiertoja, twistejä ja vaikkapa ochoja on hurjan paljon helpompi tehdä kun kenkä on tarkoitettu tanssiin. Lavis-harrastajille menee muuten tosi paljon näitä suosikkimalleja nimenomaan pinkkinä, kuten kuvissa, toki näistä löytyy muitakin värivaihtoehtoja, esimerkiksi aina muodissa oleva musta!

Kiitos Sirkku haastattelusta, poikkeusajan vertaistuesta sekä innostavasta yrittäjätarinasta ja tsemppiä syksyn Lavis-haasteisiin!

Bloch Omnia

 

 

 

 

 

 

JAA