Pikahaastattelussa Anne-Riina Hurskainen

Kirjoittaja: / Opettajien kuulumisia / 5.4.2022

Iloinen ja pirteä Anne-Riina Hurskainen Tanssikoulu Wisio:sta kertoo pikahaastattelun muodossa kevään kuulumiset. Anne-Riina on mukana pääsiäisenä ensimmäistä kertaa järjestettävillä Kainuun Tanssikarnevaaleilla!


Anne-Riina ja Tapani vuonna 2021

Miten kevät on lähtenyt käyntiin?

Kevät on lähtenyt käyntiin mukavan kiireisesti. Pitkästä aikaa on ollut reilusti töitä. Olen päässyt opettamaan leireillä ja omatkin kurssit pyörivät hienosti. Tanssin lisäksi kotona kiireisenä pitää vuoden ikäinen taapero, joten vipinää ja vilskettä on alkuvuonna riittänyt.

Mitkä ovat vahvuutesi tanssinopettajana?

Haluan, että tunneillani tapahtuu oppimista ja haluan luoda jokaiselle tanssijalle rennon ja turvallisen oppimisympäristön. Vahvuuksiini kuuluvat hyvä ihmistuntemus sekä vahva pedagogiikka. Minulla on myös kyky heittäytyä jokaiseen hetkeen ja tilanteeseen. Tanssin kuuluu olla hauskaa!

Mihin opetuksesi painottuu?

Minulle tärkeitä asioita tanssissa ovat parityöskentely sekä vienti-seuraaminen. Lisäksi paritansseissa korostuu toisen ihmisen kunnioittaminen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Näitä asioita painotan aina opetuksessani, jotta jokaisella on mahdollisimman mukavaa olla oppimassa uusia asioita.

Mikä on tanssitaustasi?

Olen aloittanut kilpatanssin 7-vuotiaana ja harrastin sitä aktiivisesti aina 14 ikävuoteen saakka. Parikymppisenä tanssin palo oli edelleen läsnä. Lavatanssikulttuuri oli jo ennestään minulle tuttu, joten se tuntui luontevalta ja hyvältä reitiltä takaisin tanssimailmaan. Lavatansseihin oli helppo mennä mukaan!

Aloin opiskella tanssinopettajaksi Oulun Ammattikorkeakoulussa vuonna 2012. Opettamisen aloitin jo opiskeluaikoina ja heti valmistumisen jälkeen aloitin tanssinopettamisen päätoimisesti.

Mitä odotat Kainuun Tanssikarnevaaleilta?

Odotan sitä ihanaa leiritunnelmaa! Jokaisella leirillä on aina ihana tunnelma, mutta tanssileirillä johon pääsee ensimmäistä kertaa on jotain erityistä. Se on varmaan uutuuden viehätys ja positiivinen jännitys! Odotan myös hyviä iltatansseja. Kainuun Tanssikarnevaalien iltaesiintyjät ovat mahtavia!

Terveiset leirille tulijoille. Nähdään ja tanssitaan pian yhdessä!

Mitkä on sinun lemppari tanssikengät?

Bloch Omniat kaikissa väreissä!

Oo mukana joraamassa, kun Kainuun Tanssikarnevaalit järjestetään ensimmäistä kertaa! Lisätiedot löydät täältä!

 

Anne-Riina

Anne-Riina Hurskainen 2017

JAA