Tanssikoulu Happy Dance ja Tanssipuoti paljastavat uudet yhteistyökuviot!
Kirjoittaja: Niina Tammelin / Alalla tapahtuu / 31.5.2019
Tanssikoulu Happy Dancen Kati Koivisto avaa elokuussa 2019 uudet upeat tanssitilat Porin keskustan tuntumaan ja Suomen Tanssipuoti avaa saman katon alle Pop UP tanssitarvikeliikkeen! Olemme erittäin innoissamme yhteistyöstä ja sen tuomasta synergiasta. Tanssikoulu Happy Dancen tiloista on tarkoitus tulla tanssijoiden monitoimikeskus, jossa viikoittain opetetaan eritasoisia tanssitunteja ryhmille, järjestetään yksityistunteja, tiiviskursseja ja tapahtumia. Happy Dancen katon alle ovat tervetulleita kaikki tanssista innostuneet ikään katsomatta.
Kati kertoo uudesta ja valtavan isosta ja innostavasta projektistaan näin: ”On aivan upeaa päästä avaamaan omaa unelmaa, oman tanssikoulun uusia – ihka omia tiloja. Kesän aikana suunnitellaan ja remppaillaan ja 20.8. tilat avataan suurelle yleisölle.
Kati Koivisto kertoo fiiliksistään
Ihastuin tiloihin valtavasti ne nähdessäni ja saman tien sain intuition, että Tanssipuoti pitää saada mukaan yhteistyöhön, jotta saman katon alta tanssijat voivat saada sekä tanssioppia ja tunnelmaa sekä oikeat välineet tanssimiseen. Mahtavaa että Tanssipuodin yrittäjä Niina Huhtala sekä myymäläpäällikkö Reetta Mikola innostuivat tiloista yhtä paljon!
Odotan syksyä ja uusia tuulia kovasti – uutta sivua Tanssikoulu Happy Dancen historiassa. Tästä tulee huikeaa!”
Tanssipuodin tunnelmia yhteistyökuviosta!
Tanssipuodin Niina ja Reetta ovat projektista ja Tanssipuodin uudesta myymälästä haltioissaan! Olemme tehneet Katin kanssa yhteistyötä jo 2000-luvun alkuvuosista alkaen, joten Katin ehdotettua meille yhteistyötä, olimme heti messissä! Tanssipuoti tulee jatkossa keskittämään toimintaansa niin, että perinteiset kivijalkaliikkeet palvelevat sekä Turussa että Porissa, verkkokaupan toiminnot keskitetään Turkuun ja tapahtumamyynti reissaa tanssitapahtumissa ympäri Suomen nykyiseen malliin. Yhteistyö Katin kanssa on aina ollut vaivatonta ja hauskaa. Katin ilo ja energia ovat tarttuvaa sorttia. Tervetuloa tutustumaan mallistoon ja shoppailemaan myös Poriin elokuussa 2019!
Kesällä rempataan, suunnitellaan ja leireillään!
Happy Dancen Kati nähdään kesän aikana varmasti maalipensseli kädessä ja innosta puhkuen suunnittelemassa ja sisustamassa uusia tiloja, mutta myös kaikilla Tanssipuodin kesän leireillä! Katin tunneille pääsee Pohjanmaan Tanssileirillä, Seinäjoen Tangomarkkinoilla sekä Valasrannan Tanssileirillä!
Tanssipuoti valmistautuu myös uuden liikkeen avaamiseen sisustamalla ja suunnittelemalla tiloja. Samanaikaisesti odotamme kovasti leirikesän tuomaa säpinää! Kohta nähdään tanssilattioilla Lappajärvellä, Seinäjoella ja Yläneellä!
Lisätietoja:
Tanssikoulu Happy Dance
Tanssipuoti
© 2025 Suomen Tanssipuoti Oy | Kärsämäentie 47, 20360 Turku | 045 151 4830 | info@tanssikurssit.fi