Henkilökuvassa tanssinopettaja Hanna Ojanaho
Kirjoittaja: Tuija Luukkonen / Leiriuutisia / 12.3.2019
Tanssinopettaja Hanna Ojanaho eli tuttavallisesti Ojis piipahti Turussa Tanssipuodilla kertomassa kuulumisia ja kirjoitin hänestä henkilökuvassa blogin. Tällä hetkellä Hanna asuu ja työskentelee Turussa. Matka ei ole kuitenkaan ollut aivan suora synnyinseuduilta Turkuun. Tervolan tyttö ponnisti Oulun ja Oslon kautta, asettuakseen Turkuun, ainakin nyt toistaiseksi. Veri vetää maailmalle ja sitä puolta Hanna toteuttaakin osallistumalla lempilajinsa West Coast Swingin myötä järjestettäviin erilaisiin tapahtumiin ympäri maailmaa.
Arkipäivät täyttyvät tanssimisen, kolmivuorotyön sekä pienen koiranpennun tuomien haasteiden yhteensovittamisesta. Hanna rutisti Sosionomi AMK tutkinnon ennätysnopeasti pakettiin, lähes lukuvuoden etuajassa. Hän valmistui helmikuussa 2018 ja nauttii nyt tuloksista vakituisessa työssään. Tanssiminen ja tanssinopettaminen antavat valtavasti iloa ja energiaa ja tanssi olikin merkittävässä osassa tiukkojen opiskeluvuosien aikana tuomassa tarvittavaa hengähdystaukoa. Energiaa Hannan kotiin tuo myös nyt jo melkein 4kk lapinkoiranpentu Sufla. Paljon vapaa-aikaa kuluu siis myös koirankoulutuksen merkeissä sekä muuten vain pienen karvapalleron kanssa touhutessa #suflaseikkailee. Kuvan Suflasta lumella otti Sanni Sirviö.
SÄÄNNÖLLISEN EPÄSÄÄNNÖLLINEN OPETTAJA
Tällä hetkellä Hannalla ei ole säännöllisiä opetustunteja. Säännöllisen epäsäännöllisesti Hannan voi kuitenkin tavata opettamassa Turku Swing Societyllä ja Helsingissä Cometsilla. Kummassakin seurassa Hanna opettaa West Coast Swingin normitreeneissä sekä kisaryhmissä. Lisäksi Hannaa tapaa Turun Tanssipuodin tunneilla tuuraamassa meidän poikia.
Pääsiäisileirin opekaartiin Hanna on kuulunut jo monen vuoden ajan. Kun halajat sinne Hannan opetukseen, varmista, että olet paikalla ainakin perjantaina ja lauantaina. Uusi leiripaikka herättää Tervolan tytössä paljon positiivisia fiiliksiä, ensinnäkin on aivan upeaa, kun kaikki tasot saadaan samaan pihapiiriin. Leirifiilis ja mahtava yhteishenki korostuu entisestään. Ainoa asia mikä mietityttää on sisäisen navigaattorin toimintavarmuus ja eksymisen vaara onkin vahvasti läsnä #ojanahoseikkailee.
MATKA TANSSINOPETTAJAKSI
Hanna on lähtöisin pelimannisuvusta, joten kansanmusiikki ja kansantanssit ovat olleet läsnä jo lapsuudesta lähtien. Näistä lähtökohdista olikin hyvä ponnistaa eteenpäin uusiin tanssiharrastuksiin. 9-vuotiaana Hanna valloitti Tervolan kansalaisopiston ja kulutti puhki kaikki mahdolliset saatavilla olevat tanssikurssit. Erityisellä lämmöllä Hanna muistelee ensimmäistä tanssinopettajaansa Didiä. Tämän siipien suojassa Hanna tanssi showbalettia, itämaista tanssia sekä rivitanssia aina 16-vuotiaaksi asti. Tästä alkoikin johdonmukainen eteneminen kohti tanssinopettajuutta. Sitä Hanna ei tosin vielä tässä vaiheessa itse tiennyt. Tervolan Lukiossa ollessaan Hanna suoritti tanssidiplomin ensimmäisenä koko Lapin läänissä.
”Tanssin lukiodiplomin tarkoituksena on tukea ja kuvailla opiskelijan taiteellista kehitysprosessia, jonka perustana on pitkäjänteinen tanssin opiskelu lukion aikana. Tanssin lukiodiplomia suoritettaessa syvennytään itsensä kehittämiseen tanssissa. Oppimisprosessin läpikäyminen auttaa opiskelijaa jatkamaan tanssinopiskelua ammatillisesti tai antaa uusia ulottuvuuksia tanssista nauttimiseen harrastuksena”.
Tanssidiplomin jälkeen Hanna ajautui enemmän opettamisen puolelle ja vetikin lempiopettajansa jalanjäljissä tanssiryhmää Tervolan kansalaisopiston tiloissa. Samoihin aikoihin lavatanssit alkoivat houkuttaa nuorta tyttöä kokoajan enemmän ja enemmän ja Hanna aloitti ahkeran tanssikursseilla käymisen Tanssikoulu Jari Aaltosen tunneilla Torniossa. Siitä se ajatus sitten lähti ja vuosina 2005–2010 Hanna opiskeli itselleen tanssista ammatin Oulun ammattikorkeakoulussa. Tässä välissä Hanna ehti opettaa myös tankotanssia Tanssikoulu Sulavalla Oulussa (valokuva Elisa Riekki). Hanna valmistui tanssinopettajaksi (AMK) 2010 ja aloitti samana vuonna tanssinopettamisen Tanssikoulu Jari Aaltosella. Nykyään Hanna opettaa hieman vähemmän, mutta haluaa edelleen aktiivisesti kehittää itseään tanssijana. Back to basics on tällä hetkellä Hannan motto tanssimisessa! Liikelaadun parantaminen ja aivan perusasioiden haltuunottoa ei voi liikaa korostaa.
LEMPITANSSIT
Hannan ilme menee mutkalle ja otsa hieman rypyille. Yllätys ei liene kenellekään, että West Coast Swing on ehdottomasti yksi suosikeista. Hän onkin yksi Suomen menestyneimpiä lajin harrastajia, nousten ensimmäisenä naisena Suomessa AllStars – luokkaan. West Coast Swingissä Hanna rakastaa lajille luonteenomaista tapaa treenata eli keskitytään pieniin yksityiskohtiin, joista pitkällisen hiomisen jälkeen muodostuu ehjä kokonaisuus ja näyttävä tanssityyli.
Lavatanssien puolelta Hanna nimeää lempitansseikseen neljä. Tango, Rumba (Bolero), Cha Cha ja Polkka jakavat ykkössijan tässä kategoriassa. Tangon ja Rumban aistillisuus saa Hannan syttymään, kun taas polkka vie vaan mennessään. Rytmi ja vauhti kun on Hannalla verissä.
LEMPIKENGÄT
Ehdin tuskin saada kysymyksen loppuun, kun vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Swayd´n Urban Premiere tanssisaappaat! Hän vaikka nukkuisi ne jalassa. Ne vaan ovat yksinkertaisesti mukavat jalassa ja kaikenlisäksi huippuhyvännäköiset. Swayd´n saappaissa ohut haljasnahkapohja antaa hyvän tuntuman lattiaan ja on juuri tanssiin kuin tanssiin sopivan liukas ja pitävä.
MIKSI OPETAT / MITÄ RAKASTAT TÄSSÄ TYÖSSÄ?
Tätäkään kysymystä Hannan ei tarvinnut kauaa pohtia, vastaus oli melko selvä. Hän rakastaa oivalluksia, sitä kun näkee oppilaan silmistä kuinka joku tanssillinen juttu avautuu ja hoksaa asian mitä on tiukasti treenattu. Tanssiopettajan työ on hyvin sosiaalista ja se sopii Hannalle erittäin hyvin. Avoin ja alati positiivinen opettaja saa valtavasti virtaa ja energiaa kurssilaisistaan ja kuten Hanna sanoo:” kivaa kun saa porista ihmisten kanssa”. Vaikka opettamaan lähtiessä joskus väsyttäisi tai olisi hiukan huono fiilis, se karisee jo heti tanssisalin ovella. Se tekee tästä työstä niin mahtavaa.
TANSSINOPETTAJA HANNA OJANAHON PALJASTUKSIA…
Tulevana kesänä Hanna opettaa myös Valasrannan Tanssileirillä 19.–28.7.2019. Hän vastaa West Coast Swingin opetuksesta yhdessä Ibirocay Regueiran kanssa. Hanna on innoissaan tästä ja pohtii samalla tätä mielenkiintoista kohtaamista. Miten sujuu kun latino ja lappalainen opettavat westiä?
« Henkilökuvassa Kari & Merja Filpus
© 2023 Suomen Tanssipuoti Oy | Kärsämäentie 47, 20360 Turku | 045 151 4830 | info@tanssikurssit.fi