Tanssinopettajat Sami ja Jutta Helenius

Kirjoittaja: / Opettajien kuulumisia / 9.4.2019

Joonas Kainulainen Sami ja Jutta

Kuva Joonas Kainulainen

MITÄ KUULUU SAMI JA JUTTA?

Tanssinopettajat Sami ja Jutta Helenius vierailivat lauantaina 16.3. ensimmäistä kertaa Turussa Tanssipuodilla ja opetuksien lomassa ehdittiin vaihtaa kuulumisia. Tanssivalla opepariskunnalla on ollut varsin vauhdikasta viime aikoina. Kevään aikataulun kiireisenä on pitänyt mm. Tanssien Tähtiin – kiertueen treenit ja esitykset ympäri Suomea. Kiertueen sovittaminen muuhun työhön on toisinaan ollut haastavaa, sillä päivät täyttyvät eri tanssiurheiluseurojen valmennuksista, yksityisopetuksista ym. Samia työllistää lisäksi ProAm tanssiharjoitukset, jossa kilpatansseja harjoitellaan huippuopettajan parina. Ja Jutalla alkaa UIT:n perinteisen kevätrevyyn harjoitukset pikapuoliin.

MITEN ALOITITTE TANSSIMISEN LAPSUUDESSA? ENSIMMÄINEN TANSSIMUISTO

Sami on kaarinalainen ja ylpeä siitä, vaikka työt ja muut asiat ovat vieneet hänet ja Jutan pääkaupunkiseudulle. Perhe on vaikuttanut melkoisesti Samin tanssinharrastukseen, hyvällä tavalla tosin. Sukujuhlissa on aina tanssittu paljon eikä se ollut mitenkään outo ympäristö nuorelle pojalle. Vuonna 1990 tammikuussa Samin sisko patisti 12-vuotiaan veljen tanssitunneille, koska joku harrastus se olla pitää. Puolalanmäen koulun, Tanssiurheiluseura Boleron tunneilta kaikki siis sai alkunsa.

Jutan tanssitaival sai alkunsa hieman nuorempana. Jutta oli 8 -vuotias nähdessään ensimmäiset kilpatanssikisat Perniössä, joissa hänen parhaan kaverinsa isosisko tanssi. Upeiden kilpatanssipukujen loisto sekä kauniit tanssiesitykset huumasivat pienen tytön pään. Välittömästi kisoista kotiin päästyään Jutta ilmoitti äidilleen haluavansa tanssia kilpaa. PISTE.  Syksyllä kun ensimmäiset Tanssiurheiluseura Swivelin alkeistunnit alkoivat, oli Jutta siellä eturivissä. Hän tiesi heti ensimmäisten askelien jälkeen, että tämä on hänen juttunsa. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.

MITEN PÄÄDYITTE TANSSIPARIKSI?

Pariskunnan tiet kohtasivat ensimmäistä kertaa Salon VPK:n talolla järjestetyissä pöytäjuhlissa vuonna 2000. Kipinä jäi kytemään ja pari alkoi seurustella vuonna 2001. Tuohon aikaan Sami kilpaili ja treenasi vielä toisen parin kanssa. Parityöskentely sujui ja tuntui hyvältä. Jutan ollessa ilman paria asiat vain loksahtivat kohdalleen ja vuodesta 2002 asti he ovat tanssineet yhdessä. Seitsemän vuoden ikäeron vuoksi Jutta tanssi vielä nuorisoluokassa, mutta koska itse tanssissa ei ollut tasoeroja, ei ollut mitään syytä miksi he eivät olisi voineet kilpailla yhdessä.

Ammattilaisiksi he siirtyivät vuonna 2006. Sami ja Jutta kilpailivat ammattilaisten vakiotansseissa ja olivat Suomen edustuspari EM- ja MM-kilpailuissa. Heillä on hallussaan Suomenmestaruus niin vakiotansseissa kuin 10-tansseissa. Pariskunta opettaa pääasiassa vakiotansseja, mutta pitkän kymppitanssitaustan ansiosta lattaritkin luonnistuvat.

TANSSINOPETTAJIEN NORMIPÄIVÄ

Ulkopuolisen silmin katsottuna näyttäisi siltä että tämä tanssinopettajapariskunta elää, opettaa ja hengittää kokoajan yhdessä. Toisin kuitenkin on. Kummallakin on omat valmennuspuuhat ja tanssikuviot eri tanssiseurojen kanssa. Ja he itse asiassa opettavat melko harvoin yhdessä. Päivittäiseksi tukikohdakseen molemmat nimeävät Kaapelitehtaalla Balanssi Studiot eli samassa paikassa ollaan, mutta erikseen tehdään töitä. Siksi juuri nämä seuratanssipuolelle suuntautuvat opetuskeikat ovat heistä mahtavia, koska silloin he saavat opettaa koko päivän yhdessä. Tavoitteena ovat kaksi kertaa viikossa yhteiset treenit, jolloin he keskittyvät omaan tekemiseen ja tanssimiseensa. Siitä he ammentavat voimaa ja ideoita myös opetuksiinsa. Tanssien Tähtiin – kiertue onkin antanut pariskunnalle kaivattua harvinaislaatuista yhteistä treeni- ja tanssiaikaa.

Joonas Kainulainen Sami ja Jutta

Kuva Joonas Kainulainen

KUKA MÄÄRÄÄ KAAPIN PAIKAN KOTONA?

Tämäkin vastaus tulee yhteen ääneen, molemmat. Sami toki tunnustautuu tässä kohtaa enemmän innostuvansa sisustamisesta kuin Jutta.  Suurten linjauksien päätökset tehdään kuitenkin yhdessä tuumin eikä kumpikaan jyrää toisen päätöksiä.

MITÄ RAKASTAT TÄSSÄ TYÖSSÄ? MIKSI OPETAT?

Monta asiaa. Tanssi on aivan mahtavaa ja molemmat toivovat pystyvänsä antamaan edes vähän siitä, mitä ovat itse tanssin kautta saaneet elämäänsä. Mitä kaikkea paritanssi voikaan harrastajalleen antaa? Tanssissa kehittyminen ja asioiden oivaltaminen, se on parasta kun näkee oppilaan kasvoilta nämä asiat. Sami opettaa paljon tanssin perusteita ja siellä nämä oivalluksen elämykset ovat lähes päivittäisiä. Tanssi rentouttaa ja antaa energiaa ja sitä kautta voi ladata akkuja tuleviin koitoksiin.

TÄTÄ ET TIENNYT SAMISTA JA JUTASTA?

Laulavat tanssiopettajat! UIT projekteissa kaikki tekevät kaikkea eli molemmat sekä laulavat että näyttelevät. Viime kesänä Uuden Iloisen Teatterin romanttisessa musiikkikomediassa Lappeenrannassa molemmilla oli roolit. Jos et ehtinyt viime kesänä heitä näissä rooleissa nähdä, on tänä kesänä uusi mahdollisuus. Tänä kesänä Muuramessa Riihivuoren kesäteatterilla produktio esitetään uudelleen. Samilla on soololauluosuus siellä.

Jutta toteaa naurahtaen julkiseksi salaisuudekseen ajokortin suorittamisen. Jutta on suorittanut ajokorttia jo vuodesta 2014 alkaen. Tänä keväänä on tarkoitus saada tuo projekti päätökseen. Autokin on jo hankittu motivaation lähteeksi.

TULEVAISUUDEN TAVOITTEET?

Aktiivisen kilpauran Sami ja Jutta lopettivat vuonna 2015 ja tulevaisuuden tavoitteet ovat siirtyneet opetuksen ja valmentamisen puolelle. He kehittävät aktiivisesti omaa opettajuuttaan ja valmentamistaan. Molemmat toivovat että heidän valmentamansa parit menestyvät, sillä niistä he itse saavat myös onnistumisen kokemuksia.

JAA