Hanna Tuominen

Hanna Tuominen Dance

Pirtsakka pakkaus Parolasta

Hanna opettaa monia paritansseja ympäri Suomea. Erityisesti swing-tanssit ovat vieneet Hannan sydämen ja hän pyrkii kehittämään niiden opetusta omassa työssään aktiivisesti. West coast swingiä Hanna kiertää opettamassa ja tuomaroimassa, myös ulkomailla. Ennen siirtymistä päätoimiseksi tanssinopettajaksi Hanna toimi ammatillisena opettajana useita vuosia, joten voisi sanoa opettamisen olevan hänelle elämäntapa.

Hannan tunneilla keskitytään tanssimiseen: hyvään tekniikkaan, vartalonkäyttöön, musiikintulkintaan sekä toimivaan parityöskentelyyn, jotta molemmat voivat tanssia entistä paremmin. Tanssiminen on hauskaa ja se pitää voida myös näyttää, laadukkaasti se tuntuu vielä paremmalta.

Hanna haluaa jokaisen kehittyvän, omalla tavallaan ja löytävän juuri itselleen sopivan tavan tanssia. Hanna on aloittanut tanssimisen vasta aikuisena, joten hän muistaa kuinka haastavalta se voi tuntua alussa, mutta kuinka palkitsevaa uuden oppiminen ja kehittyminen on. Tämän vuoksi juuri tanssiharrastustaan aloittavat ihmiset ovatkin Hannalle sydäntä lähellä.

Vaikka Hanna kilpailee aktiivisesti, on tanssissa hänelle tärkeintä silti sen sosiaalisuus. Hanna tanssii mielellään kaiken tasoisten tanssijoiden kanssa. Tanssia luodaan yhdessä, jossa molemmilla on oma tärkeä roolinsa, toisiaan täydentäen. Tanssi onkin parhaimmillaan täyttä tunnetta, yhdessä parin kanssa.

Opetustyyli tunneilla on rento ja selkeä, ja aina pilke silmäkulmassa. Ota siis tunneille mukaasi leppoisa asenne ja halu kehittyä. Tunneilta löydät haasteita vaikka olisitkin pidempään tanssinut ja tuntien jälkeen lähdet toivottavasti kaikkesi antaneena. Tanssissa riittää haasteita ja tekniikkaa opeteltavaksi juuri niin paljon, kuin itse haluat.

Opetuksen laatu, kehittyminen ja ajankohtainen tieto on tärkeää Hannalle, ”Mitä enemmän tiedän, sitä enemmän haluan tietää”. Tämä nainen arvostaa opetuksessa oppilaan kokonaisvaltaista opetusta ja hyvinvointia, joten tanssinopettajan tutkinnon lisäksi taskusta löytyy liikunnan ammattitutkinnon sekä mentaalivalmennuksen Licensed Trainer of NLP®.

Hannan ajatuksia löytyy lisää nettisivuilta ja blogista

Tsekkaa Hanna myös somesta:
Facebook
Instagram

Hannalta voit kysyä yksityistunteja sähköpostilla: hanna@hannatuominendance.com

Katso videolta Hannan ja Stephen Whiten menoa… Aika huippua!

Fuskua upeissa maisemissa

JAA