Helena Ahti-Hallberg
Helena on latinalaistansseihin erikoistunut tanssinopettaja. Hän toimii koreografina, valmentajana, esiintyjänä ja luennoitsijana. Hän opettaa tanssia laaja-alaisesti aloittelijoiden opetuksesta tulevien ammattilaisten koulutukseen. Tanssi on Helenalle tärkeä itseilmaisun keino, jossa tärkeintä on nauttiminen ja tunteiden välittäminen liikkeen avulla.
Tanssinopettajana Helena on pedagoginen ja oppilaslähtöinen. Tunneilla edetään oppilaan mahdollisuuksien mukaan ja kiire korvataan huumorilla. Oppimisen pitää tuntua mielekkäältä ja jokaiselle löytyy varmasti juuri se oikea tapa päästä tavoitteisiin.
Helenan oma tanssiharrastus alkoi jo lapsena. Kilpailu-urallaan Helena saavutti mm. 9 Suomen mestaruutta ja Blackpool finaalipaikan alle 21-vuotiaiden sarjassa. Vuosien myötä intohimoisesta harrastuksesta tuli Helenalle päätoiminen työ.
Kilpauran jälkeen Helena on keskittynyt tanssin opettamiseen. Hän on myös osallistunut useisiin TV- ja viihdeprojekteihin; esimerkiksi Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmaan, ensin tanssiopettajana ja sittemmin suosittuna ja koko kansan tuntemana tanssituomarina.
Ammattilaisurallaan Helena on toiminut mm. Suomen maajoukkuevalmentajana ja vuodesta 2008 alkaen Helena on ollut Suomen Tanssiopettajainliiton puheenjohtaja. Helenalla on lukuisia tanssinopettajatutkintoja, joista esimerkiksi ISTD:n Latin Examiner tutkinto mahdollistaa hänelle valmistuvien opettajien tutkintojen vastaanottamisen ympäri maailmaa.
Tanssinopettamisen lisäksi Helena toimii Elevent Oy:n toimitusjohtajana. Hän on innovatiivinen, energinen ja tarmokas tanssi- ja viihdealan toimija, jonka ideoista kasvaa usein upeita juttuja, esimerkkeinä mm Proam-kilpailumuodon tuominen Suomeen sekä Tanssien tähtiin –showt.
© 2025 Suomen Tanssipuoti Oy | Kärsämäentie 47, 20360 Turku | 045 151 4830 | info@tanssikurssit.fi