Janne Talasma

Jannen ollessa 8-vuotias päätti äiti viedä vilkkaan poikansa tanssitunneille. Urheilullista ja musikaalista Jannea jouduttiin alkuun hieman maanittelemaan kilpatanssiin mukaan, mutta lopulta tyttöjen keskellä hän itse totesi ettei lähtökohta ollut lainkaan hullumpi. Kymppitanssi tarjosi mukavasti haasteita ja motivaatiota harjoitteluun ja tanssittuaan vasta neljä kuukautta Janne osallistui jo parinsa kanssa ensimmäisiin kisoihin. Kyseiset kisat eivät menneet kuitenkaan aivan kuten oli suunniteltu, sillä Janne pyörähteli parinsa kanssa valssia väärään suuntaan. Seuraavissa kisoissa he petrasivat huomattavasti ja tanssivat tiensä toisiksi ja kolmansissa kisoissa jo voittopallille.

Kolme vuotta myöhemmin Jannen perhe muutti Porista Espooseen ja Janne joutui etsimään itselleen uuden tanssiseuran ja -parin. Uuden parin kanssa tanssi sujui erinomaisesti ja onnistuneiden kotimaan kisojen lisäksi he tanssivat Blackpoolissa semifinaaleihin. Kisavuosien yksi ikimuistoisimmista kokemuksista on juuri kyseinen Blackpoolin kisamatka. Janne kilpaili kymppitanssissa tosissaan aina armeijaan asti. Palveluksen jälkeen hän aloitti opettamaan enemmän ja suoritti myös Suomen Tanssiopettajain Liiton STOL-tutkinnon. Samaan aikaan hän kilpaili vielä hetken lattareissa yhdessä Ansku Bergströmin kanssa, mutta lisääntyneet opetustyöt veivät niin ison osan elämästä, että ne veivät lopulta voiton omalta kilpauralta.

Kisavuosien jälkeen Janne on opiskellut ahkerasti myös muita tanssilajeja. Vuonna 2004 hän matkusti ensimmäisen kerran nykyiseen toiseen kotimaahansa Kuubaan. Salsa oli tullut tutuksi armeijan jälkeen Bailatinon myötä, mutta Kuuban matkalla paikalliset haastavat salsan rytmit veivät lopullisesti mennessään. Jannen opetusuran yksi kohokohdista on ollut mahdollisuus päästä opettamaan juuri Kuubassa salsaa ammattitanssijoille. Vuonna 2014 Buenos Airesin matkalta tarttui tuliaisena mukaan aito Argentiinalainen tango, mihin hän oli saanut kipinän ollessaan mukana valmentajiensa Jukan ja Sirpan ensimmäisessä Latin Quarter -teoksessa 2005. Produktiot ovat olleet myös merkittävä osa Jannen työtä tanssijana. Monitaiturimme on ollut mukana muun muassa 2009 -2010 Turun kaupunginteatterin Laulavat sadepisarat teoksessa, sekä aivan vasta keväällä 2018 Porin teatterin Eino Grön musikaalissa. Muita ikimuistoisia hetkiä uran varrella ovat olleet esiintymiset Euroviisuissa 2007 ja Tanssii tähtien kanssa ohjelmassa neljällä kaudella.

Tällä hetkellä Janne pystyy opettamaan HSDS:n sunnuntain ohjelmistossa olevien salsa- ja tangotuntien lisäksi lähes kolmeakymmentä tanssia, joista hän ammentaa monipuolisesti ideoita keskiviikon Dance Coctail tunnilleen. Janne on kiitollinen omille valmentajilleen siitä, että he pitivät kiinni tekniikasta ja laadukkaasta opetuksesta. Opettajana hänelle on tärkeää opettaa oppilaille perusta aina painon siirrosta alkaen, jotta he oppivat liikkumaan alusta asti oikein. Vaikka tekniikka on tärkeä osa opetusta, niin haluaa huumorintajuinen opettajamme, että oppiminen on ennen kaikkea hauskaa. Hengitys ja tanssin flow ovat tärkeä osa kokonaisuutta ja toisinaan oppiminen voi tapahtua helpoiten juuri silloin, kun päästää kaikki hanat auki. Jannelle on tärkeää, että oppilaat nauttivat tunneista ja hän antaa paljon arvoa saamalleen palautteelle. Oppilailta Janne odottaa hyvää asennetta ja halua haastaa itseään.

Janne matkustaa paljon niin työ- kuin vapaa-ajallaankin ja inspiroituu reissuillaan eri kulttuureista. Erityisesti Kuubalainen kulttuuri ja salsan voimakas rooli osana sitä on ollut tärkeä inspiraation lähde ja salsaan hänellä onkin aivan erityisen henkilökohtainen suhde. Tuoreimpana opetustyöt ovat kuljettaneet Kanadaan. Vakiotanssien erinomaisena taitajana Janne tanssii mielellään parin kanssa ja erityisesti hän pitää Slow Foxtrotista. Opettajana hän nauttii erityisesti haastavan Argentiinalaisen tangon opetuksesta. Tulevaisuudessa Janne haaveille, että saisi tehdä täysi pitkän elokuvan ja voisi asua osan ajasta Kuuban kodissaan. Juuri nyt kuitenkin opetustyöt ja yrittäjyys videotuotantojen parissa pitävät hänet vakaasti kotimaan kamaralla.

(Teksti: Haapalainen Suutarijääskö Dance Studios)

JAA