Jenna Polvi

Jenna Polvi

Jenna on monipuolinen turkulaislähtöinen tanssija ja tanssinopettaja, jonka tausta kumpuaa show- ja jazz-tanssista sekä joukkuevoimistelusta. 16-vuotiaana mukaan tulivat lavatanssit, jotka veivät naisen mennessään. Monipuolisuus, soolotanssitausta ja sitä kautta laadukkaaksi hioutunut tanssillisuus lajissa kuin lajissa ovat Jennan ehdottomia vahvuuksia.

Jenna on opettanut tanssia jo useamman vuoden päätoimisesti ympäri Suomea soolo- ja paritansseja lapsista aikuisiin, ja tanssinopettajaopinnot Oulun ammattikorkeakoulussa ovat fysioterapeutin koulutuksen lisäksi tukeneet tanssin ja kehollisuuden syvää ymmärrystä. Jennan luontainen vahva musikaalisuus on saanut yliopisto-opintoja myöden hänet kiinnostumaan entistä enemmän tanssin ja musiikin rajattomista mahdollisuuksista. Paritanssissa Jenna pitää tärkeänä sitä, että jokainen löytäisi valmiudet ja taidot hyvältä tuntuvaan tanssiin.

Jennan opetustyyliä on kuvailtu äärimmäisen selkeäksi ja läsnäolevaksi. Hän on taitava luomaan tunnelmaa tunneillaan, ja syvä rakkaus tanssia ja musiikkia kohtaan välittyy ensisilmäyksellä. Jenna on myös innokkaasti mukana kehittämässä suomalaista paritanssikulttuuria, ja osaamistaan hän syventää kiertämällä aktiivisesti eri tanssitapahtumissa Suomessa ja ulkomailla. Intohimoinen suhtautuminen tangoon toi Jennalle Lavatangon Suomenmestaruuden vuonna 2019 Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

JAA