Anne Välisaari

Tanssikoulu Wimma

Anne Välisaari ja Arto Petjala

Monipuolinen tanssin osaaja

Anne on tanssinut kilpatansseja jo 7-vuotiaasta pikkutytöstä saakka. Hän siirtyi amatöörilattioilta ammattilaiseksi 10 vuotta sitten, jolloin hän suoritti Suomen Tanssinopettajainliiton sekä kansainvälisen IDTA:n tanssinopettajatutkinnot. Anne on tanssinut useita vuosia Suomen maajoukkueessa, parhaana saavutuksenaan latinalaistanssien SM-pronssi v.2009. Kilpailu-uran jälkeen Anne on yliopisto-opintojensa ohessa keskittynyt tanssin opettamiseen ja tuomarointiin.

Annella on laaja osaaminen myös muilla paritanssin osa-alueilla, mm.perinteiset suomalaiset seuratanssit, rock’n’swing-tanssit sekä kuubalaiset lattarit ovat lähellä Annen sydäntä. Intohimo tanssiin ja jatkuvaan itsensä kehittämiseen on vienyt Annen kisaamaan kilpatanssin lisäksi myös muissa tanssilajeissa; Boogie Woogien SM-pronssi sekä Buggin SM-hopea vuodelta 2009, Latino show SM-kultaa v.2010 sekä 5. sija showtanssin SM-kilpailuissa v.2018.

Kilpailemisen ja opettamisen lisäksi Anne on myös esiintynyt erilaisissa teatteri- ja tanssiproduktioissa. Viimeisimpänä esiintyminen Arttu Wiskarin keikalla taustatanssijana. 🙂

Annelle tärkeää on jatkuva itsensä kehittäminen, ja uusien ulottuvuuksien löytäminen omassa tanssijuudessa, niin paritanssien kuin show- ja street-tanssien maailmassa. Tanssimaailma on, ah niin ihanan monipuolinen, josta voi aina löytää uusia, haastavia ja mielenkiintoisia puolia, joista hankittua tietotaitoa Anne ammentaa opetuksessaan.

Opettajana Anne on positiivinen ja kannustava. Hän haluaa saada tanssin kipinän syttymään jokaisessa oppilaassaan. Tanssista saamaansa iloa ja hyvää oloa hän haluaa jakaa muillekin. Tanssiminen voi parhaimmillaan olla koko elämän mittainen harrastus, tai jopa elämäntapa, joka matkan varrella voi löytää aivan uusia muotoja ja ulottuvuuksia. Tanssi antaa valtavasti iloa ja hyvää oloa aivan kaiken ikäisille. Tanssi kuuluu kaikille!

Annen tunneilla vallitsee rento ja lämmin tunnelma. Hän haluaa, että jokainen tunnilla olija saa sopivan määrän haasteita sekä onnistumisen elämyksiä. Kenenkään ei tarvitse olla ’seppä syntyessään’, vaan tanssitunneile/-kursseille voit rohkeasti tulla juuri sellaisena kuin olet. <3

Tanssikoulu Wimma

Anne on alun perin kotoisin Torniosta, ja muutti Etelä-Pohjanmaalle vuonna 2010. Uudelle asuinpaikkakunnalleen hän on sopeutunut hyvin, ja hän on muuton myötä myös päässyt toteuttamaan unelmaansa omasta tanssikoulusta: Tanssikoulu Wimma tarjoaa tunteja koko perheelle, kuudella eri paikkakunnalla ympäri Etelä-Pohjanmaata.

Tanssikoulu Wimman kotisivut löydät täältä:  www.tanssiwimma.fi

JAA