Villehart Qvickström
Bachata Helsinki
Villehart näkee tanssin luonnollisena tapana ilmaista tunteita sekä musiikin energian vaihteluita. Hän uskoo tanssin ilon löytyvän musiikintulkinnasta ja yhteydestä joka syntyy tanssiessa ihmisten välille. Tanssitekniikan tulee toki myös olla hallussa ja liikkeiden laadukkaita. Tähän kun vielä lisätään vaikkapa vaihtelevat askelkuviot, käännökset ja käsitekniikka, on tanssista mahdollisuus saada irti rajattomasti.
Villehartin ideologia on, että tanssin harjoittelun tärkein tavoite on, että tanssija voi nauttia sosiaalitanssista enemmän. Tämän voi toteuttaa harjoittelemalla yksin ja parin kanssa sekä osallistumalla säännöllisesti erilaisille kursseille ja tunneille.
Villehartin kilpailutausta bachatassa on vienyt hänet tanssiestradeille ympäri Eurooppaa. Bachata show teaminsa kanssa hän on niittänyt menestystä mm. Espanjassa ja hän on mm. sijoittunut toiseksi Scandinavian Bachata Masters -paritanssikilpailussa vuonna 2019.
Voit tutustua Villehartiin paremmin seuraamalla häntä Instagramissa.
© 2025 Suomen Tanssipuoti Oy | Kärsämäentie 47, 20360 Turku | 045 151 4830 | info@tanssikurssit.fi