Mikko Koskelainen

Tanssikoulu Valssaamo

Mikko on espoolainen tanssinopettaja, jolla on takana pitkä ura kilpaurheilijana. Hän on aloittanut tanssiurheilun harrastamisen vuonna -87 ja amatööriuransa aikana hän on saavuttanut useita finaalipaikkoja SM-kilpailuissa sekä edustanut Suomea mm. PM- ja MM-kisoissa. Aktiiviurallaan hän kuului useita vuosia Suomen maajoukkueen kokoonpanoon. Vuonna 2007 hän siirtyi ammattilaiseksi ja on siitä lähtien opettanut pääkaupunkiseudun tanssiurheiluseuroissa niin kilpailijoita kuin tanssin harrastajiakin.

Koko uransa ajan Mikko on pyrkinyt valmentautumaan niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin huippuopettajien johdolla. Tanssin opiskelu jatkuu edelleen ammattilaisena opetuksien ohella, koska hänelle on tärkeää olla mukana tanssin kehityksessä ja päästä omalta osaltaan vaikuttamaan siihen.

Mikko on suorittanut Suomen Tanssinopettajainliiton diplomitanssinopettajatutkinnon sekä kansainvälisen ISTD Licentiate -tutkinnon. Lisäksi hänellä on kotimainen ja kansainvälinen tuomarilisenssi, jotka antavat oikeudet tuomita mestaruuskilpailuja niin koti- kuin ulkomaillakin.

Mikko on selkeä ja innostava opettaja, joka haluaa luoda tanssijoille hyvän perustan tanssin laaja-alaista oppimista varten. Hänelle on tärkeää tuottaa oppilaille onnistumisen elämyksiä, jotta positiivinen asenne ja uteliaisuus tanssia kohtaan säilyvät.

Nettisivut löytyvät osoitteestä: www.valssaamo.com

JAA